Melkee pari viikkoo sit tapahtui niin, että sormi eksyi Harry Potter: Hogwarts Mystery-pelin kuvakkeen kohdalle ja tökkäsi sitä. Ja sit keksin, että kuvien ottaminen on hassunhauskaa. Tavallaan se onkin niin pitkään, ku sit älyää et kuvat pitää siirtää sd-kortille ja on tunari ja ei osaa ja sitten kun osaa niin unohtaa ja tuskastuu koko tabletin kanssa ja tulee vain paha mieli. Sitten hölmöläinen (eli mie) kokeilee uudestaan, löytää oikean polun, joka loppupelissä oli suht helppo. Nyt kun kuvien kanssa hölmöilystä olen toipunut innostuin suhertamaan ikiomaa digimonhoitolaa. Ja päiviä kului. Sitten älysin, ettei Pyllykollaasi ole saanut jokakuukausittaista täydennystään. Ja tässä sitä tuleeh~
Tässä on pieni Cozzu, jonka hiukset ovat väärän väriset. Mitään sinisen suuntaavaa ei löytynyt, joten tällä mennää. Sims 2:a hänellä on ollut pari kertaa punertava pääturkki, mutta aina ei voi olla samannäköinen.
Alussa Coz törttöilee Viistokujalla ja tapaa Rowan-nimisen tytön ja heti heidän välillään lentelee kipinöitä säkenöi tuttavallista kaveruutta. Sitten nuo tuumailevat mikä vaatekappale sopisi Rowanille jos oikein muistan. Tosin noita tarvitsee sauvaa, ei ystäviä ja Coz painuu Ollivanderin puheille.
Olin järkyttynyt kuullessani, että Cozmisella on veli. Joka tapauksessa veli jyräytti mustepullon. Niin käy meille paremmillekin. Ehkä. Ainoa pulloni on yhä kasassa, mutta vielä ehtii tapahtua vaikka mitä.
Rip veikan sauva. Ja tykkään miten Olli-ystävämme suurinpiirtein selittää Cozille tuon veljen elämäntarinaa. Minäkin osaan paksuntaa tekstiä.
Kerran heilautuksen (ja räjähdyksen) jälkeen sopiva sauva löytyy. Akaasiaa (se puu mitä näkyy etenkin savanneilla, tiedät mistä puhun), yksisarvisen harjasuortuvaydin (pitäis muuten kehitellä Cozzusta joku ykssarvis-sona, vois jopa sopia), 12 tuumaa (muutama vuos sit tein sauvatestin Pottermoressa ja oli hassua, kun luulin et tuuma on 1,5 cm eikä 2,5. Oli muuten lyhkäsiä sauvoja) ja taipuisa (kuten Cozkin. Ehkä).
~ooh~
Do you like my sCARf?
Niin, akaasia on hieno puu. Kirahvitkin tykkää.
Lisää taustatietoa veikasta. Tykkään siitä että muut hahmot tuntuvat tietävän tuosta enemmän kuin sisko itse.
Tarkoituksena oli, ettei Rowania sotketa Travelerien hölmöilyyn, mutta taas se nähtiin, ettei pelin valintoihin voi luottaa. Innolla odotan mitä kaikkea kauheaa sanon Mass Effecteissä kunhan ekaan osaan palaan sitten joskus. Joka tapauksessa eka kappale on purkissa.
"Target acquired."
Pelissä harrastetaan taas huutomerkkijuttuja.
Tiedän tuvanjohtajani kun sellasen nään~ oikeesti haluisin vaan möyrimään puuskupuhien oleskeluhuoneesee ja ryöstämään keittiön aina kun pystyy. Kilttiys ja ahkeruus veke, miul on nälkä. :V
Puuskis totta kai. Ja älkää olko huomaavinanne tota äänipalkkii (siihen tutustutaan myöhemminki useessa kuvas) ja miten Dumbledore möllöttää tuolla taustalla. Cozzun huppu on varmaan taas surtussa.
Harrih mainittu!
Cozzu pliis.
Dumbledore nähtävästi mykistettiin.
20 minutes into Hufflepuff and chill and she gives you this look.
Uaah, näyttää kotoisalta~ <3 Mut huutomerkkijutut ei lupaa hyvää. :U
Täs vaiheessa voisin sanoo, että hahmot muistuttavat miuta tyyliltään Sims 4:n simejä etenkin ilmeiden puolesta. Illistely ei näin kuvista näy, mutta sanotaan vaikka että se on kokemus itsessään.
Dramaattista draamaa. Toi boitsu saa kyllä pisteet tosta närkästyksestä. >:D
Veljestä ja Kalkaroksesta viis, ootetaan loitsuiluu eniten~ En oikeastaan tätä ennen ajatellut, et varmaan tykkäisin loitsuista jos Tylypahkassa olisin. Puolustus on paras puolustus, eikö se niin mennyt~
Cozzu on kyllä hölmö, mutta ihan kunnollinen useimmiten. En kyllä arvannut, että sitä kysytään ihan näin suoraan missään vaiheessa. :D
Lumos kuuluu muutenkin suosikkiloitsuihini muutenkin kuin hienolta kuulostavan nimensä takia, kun kyllähän tuo hyödyllinenkin on juurikin tuon jälkimmäisen takia. En kylläkään kääröjä harrasta, mutta ajatus on tärkein~ Se sitten olisikin hauskaa kun sohvan alle tippuis sauva itse. :0
~thäydellistä~
Kumartakaa minua, olen paras lumosin taitaja pitkään aikaan muahaha!
Coz on ~luomu~
Sitten litkuja hämmentämään. En tykkää.
Itken. Spoiler: tätä kuullaan monta kertaa tulevaisuudessakin. Ihmeen fetissit tuollakin.
Kyllähän nyt ~ystävää~ pitää puolustaa ja silleen. :0
Ohoho Coz on vahvin noita ikinä, möyrii sohvan alla ja häikäistää kaikki. >:D
~ustavia~
Oh snap(e).
En näe eroa. :D
Puuskutetaan yhdessäh~
Huomioni kiinnitti kotitonttu. Niin.
On muuten ankee luokka. Viel jos seinät ois kylmän valkoset nii sit ois huonot oltavat. </3
Ohoho~
Cozzu valmisti juoman ihan vain tuijottamalla kattilaa tarpeeksi tulisesti~
Yks ei oo ees huolestunu koko jutusta. :D Vähän voi possahtaa, ei se makuun vaikuta~
Dun dun duu!!
Coz on vielä ihan pieni vauva, ei sil voi olla vihanen. :0
Itken vähän lisää.
Siulle syötetään mansikoita ja kermavaahtoo, se tapahtuu.
Coz sanoo, että hän on ei-niin-jästiperheestä ja hänellekin kaikki on uutta. Ja miulle se on uutta et mokomal on ees perhe! :O (Miten niin hahmojen taustat pitää suunnitella ihan 100%?!)
Puuskupuhin oleskeluhuoneesta saatiin kovasti niin lämmin vastaanotto. Oi jospa oisin saanut olla mukana.
Hyvin äkkii ihmiset tuntuu uskovan Cozzua. :0 Sitten tuo saa mystisen kirjeen.
Tldr: Tuo etanoita niin annan pisteet takas t. Kalkkis
Hold me Rowan en kestä tätä.
Sinne vaan~
n i i n
Ovi menee tietysti lukkoon ~mystisesti~
Pirunnuora on ystävällinen kasvi tapansa mukaan. <3 (Mut miks sitä säilytetään kaapissa minne pääsee ihan tuosta noin vain? :0)
Voi ei se olikin Merula all along. Äääääääähhh.
Hey Macarena!
Ja kaikki kuali.
Ei kun energiat loppu, mut sama se. :V Katon jos joskus innostun pelaamaan (eli tökkimään) joskus, saa nähä~ Ei tää huonolta tunnu, mut lopullista arvostelua ei voi sanoo vielä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti