Mitä tarvitaan siihen, että seuraavasta vuodesta tulee loistava? Miten voit valmistautua sitä varten jo nyt?
- Valmistautumalla henkisesti mahdollisiin pääsykokeisiin piirtämällä
pyllyjä (jos mallipiirtämistä taas luvassa) ja ehkä jopa muuttoon. Ja
varoiksi pettymään pahasti, jos ei kokeisiinkaan asti ei pääse. TuT
- Minä, tammikuu 2020.
Joo. Mikään noista ei toteutunut. :D
Tai no pyllyjä piirsin kohtalaisesti, mut ihan pääsykokeisiin asti en päässyt. Onneksi pääsin toiseen kouluehdokkaaseen, joten sitä on enää 1½ vuotta jäljellä jee. Saa nähdä miten paljon ehtii vielä tehdä juttujah. Kätevää, kun ei tarvitse hommata kaikkia työstöjuttuja itselleen vaan suht kaikki tarvittava löytyy kouluta. Mietin onnistuisiko pienten miekkariipusten teko millä aineella, mutta sitä ehtii miettiä myöhemminkin~
Mutta joo, vuosi sitten möyrin itsesäälissä sun muussa ekan eron takia. Kokemus sekin. Siitä lisää myöhempänä. Oikeastaan tän joululoman aikana ja ihan näin vuoden alussa olen pohdiskellut enemmänkin käyttäytymistäni nyt ja silloin suhteita ajatellen, vaikka juttuni taitaa vaikuttaa vähän kaikkeen muuhunkin.
Terve, olen Salla/Cozminen ja kiintymyssuhdemallini on välttelevä.
Mikä nyt ei ole harvinaisuus täällä päin maailmaa, mutta kuitenkin. Ja vaikka itsensä lokerointi ei pitäisi olla ratkaisu kaikkeen, nii silti tuon kekkaamisesta oli apua jonkin verran.
Isompien tunteiden osoittaminen on hankalaa, kaipaan omaa tilaa ja vapautta, löytyy sitoutumiskammoa, epäluuloa muita kohtaan ja pidän muut sopivan hajuraon päässä itsestäni. Mielummin kuuntelen kuin kerron itsestäni oikein mitään.
No nyt on ainakin tuo huomioitu, niin voi yrittää opetella siitä pois. Terapeutin kanssa varmaan homma nopeutuisi, mutta korona ja avun pyytäminen. :)
Varmaan tulen katumaan tätä myöhemmin, mutta tavallaan lupasin itselleni, että kirjoitan tämän ylös tämän päivän puolella.
Exäni luona kyläillessä ihmettelin, miksi miulle tuli outo hinku talosta pois etenkin sen jälkeen, kun yhteen muuton mahdollisuutta pohdiskelimme. Välttelevyys tuli siinä kohtaa esiin, kun yhdessä asuminen vaatii tilan jakamista ja seurustellessa pitäisi varmaan osata olla haavoittuva. Päikkäreillä (eli pötköttäessä) pohdin onko suhteet ahdistavan kuuloisia juuri yhdessä asumisen takia. Mietin sopivaa välimatkaa satojen kilometrien ja naapurissa asumisen välillä ja lähellä asuminen tuntui mukavemmalta ainakin ajatuksen tasolla. Siinä saisi omaa tilaa, mutta kivenheiton tai parin päästä löytyisi partneri parhaassa tapasessa ja kotiin pääsisi lujahtamaan kun siltä tuntuisi. Tämä on varsin uusi ajatus, joten sitä ehtii työstää jos elämään ketään romanttisempaa löytää.
(TW: Pedomaininta ↓)
Se isommin nakertava juttu taas on pyörinyt enemmän päässä muutaman kuukauden ajan. Viime vuonna 30.10. katsoin Jahti-leffan (koska Mads Mikkelsen uuh aah oli pieni julkkisihastus jokunen vuosi sitten) ja sen juoni toi huonoja muistoja pintaan. Tietäjät tietää.
Seitsemänvuotiaana, ollessani ekalla luokalla samassa koulussa oli eräs kutosluokkalainen poika, joka lähestyi pientä kaveriporukkaani (kaksi 7v ja yksi 8v) muistaakseni liki heti koulun alettua. (Oho päivä vaihtui, en ehtinyt.) Leikimme pokémonia (höhö vain tosifani heittomerkki-e:stää höhö) liki joka välitunti (hän Ash, mie Pikachu, kaverini Misty + tämän vesipokemonit yhdessä hahmossa ja toinen varmaan vulpix tai ninetales, en ole varma), hän talloi varpailleni koulun tanssiaisissa (jonka jälkeen käsiä pestessä joku luokkalaisista vinkkasi, että minun kannatti pestä kunnolla, kerran tanssin ___ kanssa) ja kipitimme parkkipaikalle toivottamaan opettajille huomenta. Äänestin tätä tietenkin hymypojaksi ja kysyin opettajalta apua, koska en osannut kirjoittaa kunnolla. Nimesin yhden tamagotcheista hänen mukaansa (sopivasti unohtui kerran pulpettiin, itkeä tirautin taksimatkalla ja aamulla löysin kyseisen toratchin sontakasojen ympäröimänä). Kuuntelin ensimmäisten pokemonjaksojen tapahtumia, joita en ollut nähnyt vielä ja niitä ujutettiin leikkeihin. Jouluna hän kehotti maistamaan kotikaljaa (oli pahaa) ja kevätjuhlissa kehui kakkutarjoilua.
Selkeiten muistan kuitenkin, kun hän voihkien nylkytti minua koulun pihalla. Olin kyykistyneenä pukkitappelukuoppien reunalla, kun hän ilmestyi taakseni ja teki mitä teki. Ymmärsin jotenkuten miten eläimet parittelevat, joten ensimmäisenä reaktionani oli juosta kuopan halki toiselle puolelle sen vierellä kasvavien pikkuisten puiden luo. En yhtään muista mitä jkäteen tapahtui, mutta epäilen että se kulkeutui opettajien korviin. Tai en ole yhtään varma, aivan kuin joku kavereistani olisi huomannut, mutta se varmaan on vain hyvin myöhäinen toive. Kyseessä ei ollut mitään ihokontaktia, mutta jutun muistelu ja tämän kirjoittaminen on saanut sen verran tunteet pintaan, että tämäkin oli liikaa. (Välillä tulee outo paineen tunne yläselän ja niskan taakse, jos edes mietin pikkulusikkana oloa.)
Viimeisen kerran näin tämän tyypin kesälomalla ensimmäisen luokan jälkeen eräillä messuilla ja kutsuin tämän kylään, koska kavereita nyt vain kutsutaan kylään. Onneksi emme olleet ikinä yhteyksissä sen jälkeen. Myöhemmin eräs samassa paikassa asuva tyttö kyseli jotain virnuillen, mutten muista oikein mitä. Ja yläasteella tyyppi oli kuulemma viestittänyt luokkalaisilleni Facebookissa ja kysellyt ties mitä epämääräisyyksiä. ("Hei Salla, muistatko ___n?" "Valitettavasti." Vaikka vasta myöhemmin alkoi valjeta, kuinka isosta jutusta oli kyse.) Siinä vaiheessa tämä taisi olla jo täysi-ikäinen nyt vähintään, koska kyseinen tyyppi oli kuulemma koulun vanhin oppilaista ja jo silloin teinimäisempi, kuin kutosluokkalaiset keskimäärin. Hyi helvetti.
Toisesta luokasta kutoseen en muistellut tyyppiä paljonkaan, kun kavereiden kanssa sai pohtia ollaanko kavereita vai ei seuraavana välituntina sun muuta draamaa. Yläasteella hän taisi olla sen hetken mielessä, kun oli aiheena sattuneista syistä ja amiksessa en tainnut pohtia tätä ollenkaan.
Ny päästään siihen katumisosioon, sillä varmaan en osaa kertoa tätä ilman, että tästä jää väärä kuva. Elämäni seuraava oikeasti lähelle päässyt/päästämäni taisi olla exäni. Vielä ihastumisvaiheessa ollessani (ennen tunteista kertomista) mieleeni tuli outo "entä jos se onkin pedo"-ajatus, missä ei ollut mitään tolkkua, ei silloin eikä nytkään. Exässä ei ollut/ole mitään siihen viittaavaa, mutta tuon koko helkkarin ajan ___-tyypin olemus oli jäänyt kummitelemaan mieleeni, vaikkei tullut kuin nyt esiin. Kertomani oli noussut muistiini seurustelun loppuvaiheessa ja olin kertoa exälleni, mutta siinä vaiheessa emme olleet enää yhteyksissä.
Eli jee, kuka lukeekin tämän ensimmäisenä, niin olet ensimmäinen kuka tietää tästä lisäkseni. Toivottavasti tästä ei ole huolta ja murhetta muille, vaan apua omien mörköjen hävityksessä. Viisitoista vuotta meni, mutta meni jo.
Harmi ettei menneisyyden minäänsä oikein voi suojella (vaikka edelleen irvistelen joillekin isommille töppäyksilleni), sillä tällä adrenaliinimäärällä olisi saanut hätistettyä kyseisen tyypin pois useampaan otteeseen. Toivottavasti muut ovat selvinneet samalta.
Vieläkin tärisyttää, joten pikaluvun jälkeen pitää mennä puunaamaan hampaita ja nukkumaan. Kello ei olekkaan kuin yli neljän aamulla. TuT Voisi nukkua koko päivän, mutta pitää valmistautua menemään kouluun maanantaina.
Parempaa uutta vuotta, ihmiset. Ihan kuin olo olisi keventynyt edes hiukan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti