Hohoi taas!
Tän pelaamisen ja kirjoittamisen välissä on niinkin hurja kun parin viikon tauko, mut en muista kunnol mitä täs ees tapahtu.
Ollaa kaik samas seikkailus mukana, ku ei tiietä mitä postaus tuo tullessaan. uwu
(Juksasin, muisti palautu mystisesti (ainaki osittain) kuvat nähessäni kjeh kjeh)
Nuutti herää ankealta tontiltaan ja suurinpiirtein kuolee nälkään heti alkajaisiksi.
Puiston vessassa voi paasata rauhassa, koska karisman oppiminen on aika ebin. Tässä Nuutti kyllä näyttää marisevan maailman julmuudesta, kun ei ole kattoakaan pään päällä. Sentään on omenapuut kavereina.
Ja niistä puheen ollen niiden vierellä on kiva kyykkiä.
!!!
Ja vissiin eka villihepo laahusti Nuutin ohi, mutta hän oli niin keskittynyt omenointiin, että koko elukkatapaus jäi kokematta. </3
Välillä pitää naapuriakin käydä moikkaamassa eli painua näiden suihkuun heti kun silmä välttää.
Aina ehtii poseerata alakuloisesti uima-altaiden välivierellä. Kyllä Nuutti ehti dippautuakin jossain välissä, muttei siitä tainnut jäädä todistusaineistoa.
!!!
Ensitönö alkaa vähitellen jopa saada seiniä! Sänkyä ei tietenkään voinut vielä siirtää sisälle. :V
Taas Nuutti painui viemään muilta eväitä. D:
Ja sitten alkoikin tapahtua hirvehiä!
Äijä kuali, död, rip ja silleen. Sekä tietenkin 💔. Nuutti on tietenkin tapansa mukaan herrasmies eikä kerkeä tarjoamaan olkapäätä. >:U
(Miten niin se on miun hallittavissa?)
Vihdoin Nuutin talo saa kalustusta, eli hän asuu vessassa.
~suihkukorkkaus~
Onpas synkee ilman valoja. D: Nuutti ja Nuutin Säästäväisyydet™, ettei mene rahaa hukkaan.
Sitten rannalle pylllistelemään auringonlaskussa(?)
Ebin poseerus ja silleen.
Ihmettelin mikä kala sil o kädes, mut sehän on hänen ystävänsä 💖✨papukaija✨💖 vai mikälie kottarainen tuokin on. :V
Joo kyllä se auringonlasku nähtävästi on.
Täst tulee mielee Dark Chronicle, koska majakka. :0 (Tekis miel pelaa sitäkin, mut loppupuol tuntuu liian ankeelta ja tykkään alusta enemmän nirinari. Väärä peli kuitenki tähä postaukseen!)
Yhtäkkii ranta on masseis.
💰🏖️
Lintukamu saa aamupaijaukset. uwu
Ja mitä mystistä!!
Nuutin talo on muuttanut muotoaan ja nyt se on koti!
(Sisustus on ilmiselvästi intohimoni kuten näkyy jne)
Evästä tietenkin voi vetää vaikka pöntöllä istuen. Kuka tuoleja kaipaa! Mistäs te tiedätte, jos tätäkin naputan pöntöllä. :U
Kasvustot alkavat olla aika huonossa hapessa ja nyt kun on tomaattejakin, niin saa olla yhtenään työntämässä peukaloa multaan. Eiks se sanonta niin mennyt?
Tontille ilmestyi mystisesti telkkari, kun joku ukko soitti Nuutille ja kysyi korjaisiko hän sen ja koska Nuutti on kiltti poika, niin totta kai hän auttaa ventovieraita hädässä, siitä saa rahaa nimittäin. :) Ainiin ja tietenkin kokemusta ja parantuneen suhteen jne.
!!!
<:O
Missä välissä Nuutti on hionut ihmissuhteita?! No kuitenkin sinne siis!
Ja niin hän painui tapaamispaikkaan odottamaan treffipartneriaan.
Ja hän odotti.
Ja odotti... Eikä likkaa näkynyt...
...
Onhan hänellä sentään lintubestis, mihin hän kumppania tarvitsee!
(nyyh)
Mutta myös lintubestis tarvitsee Oman kodin™, vaikka tuo nimenomainen puu on tietenkin liian epäsopiva hänelle. Mistä se muuten tuli? Katoin viime osan alkupuolella esiintynyttä lintua, muttei se tainnut olla sama yksilö. Hmmst lintutapaus. :0
Aa ku hieno, melkein vetää vertoja Muumitalolle, muttei ihan kuitenkaan.
Yht'äkkiä Nuutin huspando työkaveri ilmestyy ovelle bondaamaan työtamineissaan.
Piti ottaa oikein kuvakaappaus, sillä hehän ovat 💖✨parhaat ystävät✨💖.
He ovat jo sillä tasolla, että ekalla visiitillä voi levittäytyä sängylle lukemaan kun toinen istuu parin metrin etäisyydellä (jos edes sitäkään!) pöntöllä syömässä jotain herq.
Onnellisuus kiteytettynä. <3
Holttia houkuteltiin työtarjouksella ja pakko sanoa, että minäkin houkutuin Nuutin tulevaisuuden ylilääkärin palkasta, mutta tunaroin jotain ja Nuutti pysyi lannoiteanalyytikkona. No can do. </3
Mutta onhan hänellä työkaveribestis, jonka kanssa kolisutella koeputkia yhteen loppuikä. <3
Armottoman kikkailun jälkeen sain kameran lintuhäkin sisälle, kun parhaan kaverin kakkospallille pudonnut lintukamu laitettiin ilntutyrmään eikun omaan kotiin. </3
~keittiö ja viismiljoonaa hälytintä~
Btw katon nähtävästi aina, että lintupuu on joku alaston tyyppi kurkottelemassa tosi pitkine käsineen. :D
Tyylii näin.
(O muute semimuodokas puuks. 💦)
Ja niin tuli päivä, kun Nuutti (enhän minä oo mitenkää tähän osalline uwu) unohti maksaa laskut-
- Ja ulosottotyyppi tuli imuroimaan omenapuita. D:
On hyvä tulla kotiin räjähtäneenä maksamaan laskuja.
Ja niin sukkelasti Nuutti sai katon päänsä päälle ja uusia uwustavia. uwu
Nyt ei oo kuvia valmiina seuraavaan osaan, voi mikä harmi, pääsee pelaamaan lisää. 👀
Yritän suorittaa sivujen väsäämistä täs samal, nii en osaa sanoa milloin seuraava osa tulee, mut ehkä joskus~ Kunhan CSS ei nujerra miuta ensin. D:
Siihen asti, mheem. o/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti