Gardenian tarinat #8. Pitääkö koristelehdet syödä?

Ensimmäinen | Edellinen | Seuraava

Mie meinasin repii pöksyni noita kuvia värittäessä (Gimpillä siis jälkikäteen), niin viskaan noi tommosenaan tänne. :D (26. 9. -18 lisätty kolme ekaa väritettyä kuvaa, en jaksanu alkaa suhraamaan niitä tuota enempää. :D)

Tulee päivä, jona tähdet putoavat

Alkaa uusi kappale

Joka kaikkea elävää uhkaa

- Käännös Hohkan muinaisista teksteistä



Lämmin tuuli huojutti keltaista kukkamerta, vieden niiden tuoksua heräilevien otusten neniin. Eräs sinitukkainen humanoidi yksilö ynisi tokkuraisesti, kunnes sai itsensä istumaan jotenkuten pystyyn. Hän vilkuili hämmentyneenä ympärilleen. Olio oli pudonnut monttuun pusikoiden seassa, jotka onneksi pehmensivät laskua ihan kiitettävästi. Hän mönki kuopasta ylös varoen särkevää takalistoaan.

Väritetty

Sinitukkainen ei ehtinyt ihastella näkymää sen kauempaa, sillä viereinen pusikko värisi lupaavasti. Sieltä leijaili poukkoillen kummastunut pieni cosmog, jonka silmät näyttivät kirkastuvan nähdessään toisen eliön.

"Piu!" se päästi kilisevää ääntä ja kiisi iloisesti kohti sinihiuksista. Yht' äkkiä se teki äkkijarrutuksen juuri ennen hänen luokseen pääsyä. "Pii i Piu?" se kallistui ilmassa uteliaan näköisenä. Sen otsa olisi ollut luultavasti kurtussa jos sen pölykeho kykenisi sellaiseen.

"Sori, en puhu pokemonii", se ihmisemmän näköinen sanoi epävarman oloisesti karhealla äänellään. Cosmog otti hieman etäisyyttä nähdäkseen hänet paremmin. Tuo ei sittenkään ollut tuttu ja (suht) turvallinen Coz, vaan joku Tuntematon Henkilö vaikka yhdennäköisyys oli suuri. Molemmilla oli sininen tukka, keltaiset silmät ja rimpula kehonrakenne eli aivan täysiä kaksosia ainakin pienen pokemonin mielestä. Tämä yksilö ei vain tuntunut "oikealta" Cozmiselta, se riitti erottamiseen.

Kaksoisolento kallisti päätään epäluuloisena. "... Etkös sie ollut sen yhden mukana?"

"Ui Piu?" cosmog piipitti.

Toinen naksautti kieltään turhautuneena. "Antaa olla. Tuu Tähtönen, katotaa mis ollaan."

Cosmog jäi leijailemaan paikalleen.

"Tarkotin siuta, mikä liene ootkaan. Mennään", sinitukkainen laahusti metsänreunaa kohti pakaroitaan pidellen.

Tähtisumupokemon kaarsi hänen edelleen, osoitti itseään ja pyllyään hivelevää otusta piupiustaen jälleen.

"..... Nimi vai?"

Cosmog nyökytteli intensiivisesti. "Pi i Ipu", se esitteli itsensä toistamiseen.

"Jaa.. Sano Mic vaan", sinitukkainen virnisti. "Virallisesti Cosmic, mut kumpikii käy. Nice to meet ya ja sillee."

Väritetty

Lämmin tuuli huojutti keltaista kukkamerta, vieden niiden tuoksua heräilevien otusten neniin. Eräs sinitukkainen humanoidi yksilö ynisi tokkuraisesti, kunnes sai itsensä istumaan jotenkuten pystyyn. Hän vilkuili hämmentyneenä ympärilleen. Notkelmassa liplatti puro, joka liittyi järjestelmällisesti kaivettuun (joskin hiljalleen kuivuvaan) ojaan. Vesi ravitsi silmän kantamattomiin ylettävää kukkapeltoa, jossa lukemattomat lajit näyttivät elelevän sulassa sovussa. Noustuaan sinitukkainen ihasteli peltoa näpräten pitkää palmikkoaan hajamielisesti.

"Onpa nättiä", hän mutisi hiljaa, kääntäen katseensa kohti ojaa. Siellä oli jotain harmaankirjavaa.

Väritetty

Lettipää oli kääntymässä pois päin, ei ollut hänen vastuullaan pelastaa jokaista eläintä eikä ollut varmuutta, tarvitsiko otus apua ja oliko se mahdollisesti vaarallinen. Lopulta hän päätti lähestyä, sillä näin aukealla paikalla puolustautuminen olisi helppoa.

Ojaan mystisesti joutunut mutainen lintu oli selvästi taju kankaalla, eikä se reagoinut minkään kokoisen oksankarahkan tökkäyksiin. Se hengitti hitaasti, joten elossa se nyt ainakin oli. Sinitukkainen hyppäsi toiselle puolelle ojaa, horjahti taakse, sitten eteenpäin ja kaatui polvilleen kuivalle maalle. Lintu oli odotettua lähempänä, joten piti loikata kauemmas.

'Ryhdistäydy Traveler, ei se voi tehä mitään!' hän sätti itseään, vaikka puuskutti jännityksestä joka tapauksessa. Pulssin rauhoituttua hän lähestyi uudelleen lintua ja suunnilleen pidätti hengitystään vetäessään pokemonin huivistaan täysin kuivalle maalle. Enempää hän ei uskaltanut tehdä.

Linnun lopullinen kohtalo jäi vaivaamaan Traveleria, muuta piti vain toivoa että se räpiköisi pois omin nokkineen jossakin vaiheessa. Jostain syystä pokemon näytti tutulta, vaikkei hän osannutkaan sanoa miksi. Hän käveli kukkapeltoa halkovaa polkua, päästi ohitseen kipittävän vaaleanpunaisen pienehkön pokemonin ohitseen ja jatkoi matkaansa.




Lämmin tuuli huojutti keltaista kukkamerta, vieden niiden tuoksua heräilevien otusten neniin. Eräs sinitukkainen humanoidi yksilö ynisi tokkuraisesti, kunnes sai itsensä istumaan jotenkuten pystyyn. Hän vilkuili hämmentyneenä ympärilleen. Kaikkialla oli auringonkukkia.

Väritetty

Harmi että Cozmisen ruhon alle oli jäänyt muutama kasvi eikä niiden päältä loikkaaminen tuonut niitä maagisesti henkiin.

Cozzua suretti.

Hän pyysi kukilta anteeksi hiljaa kuiskaten kumarruksen saattelemana. Vääntyneiden kukkien peittämä painauma liikutti jotain sinitukkaisen mielessä.

'Miten ees jouduin tänne?' hän kysyi itseltään, vaikkakin vastaus hiipi mieleen omalla verkkaisella vauhdillaan.

Hän- ei, he olivat Maxwell-nimisen delphoxin mökillä. Gothorita - Liberius saapui paikalle ja luki tarot-kortteja... Sen jälkeen pihalle laskeutui sumu, joka oli sisältä sinistä. Luultavasti tähtisumua. Käsi tarttui Cozmiseen ja oli viemässä häntä pois, kun joku hyökkäsi sumutyypin kimppuun ja Coz putosi. Niin... He olivat pohjoisessa, muttei lumesta näkynyt jälkeäkään. Joutuivatko he niin etelään sumun seassa? Ja ketkä kuuluivat "he"hen, Coz oli varma ettei matkannut yksin. Joku huusi hänen nimeään kaukana sumussa - Vega! Staravia, joka oli kuljeskellut Cozmisen kanssa hetken aikaa ja toinen kosminen ilmestys, Celestia- (tai Chiro, sillä lopullista päätöstä ei taidettu tehdä) niminen cosmog.

Coz tähyili ympärilleen, muttei nähnyt muuta kuin auringonkukkia, jotka olivat kasvaneet oikein hyvin. Niinkin hyvin, että hän joutui seisomaan huterasti päkiöillään tirkistellessään kukkien yli. Ketään ei näkynyt maassa eikä taivaalla, jolla Vegan luulisi liihottavan. Olikohan pokemoneille käynyt jotain?

Sinitukkainen nieleskeli suun kuivuutta pois, kun samaan aikaan silmät tuntuivat vetisemmiltä kuin yleensä. "Vega!"

Ei vastausta.

Hän odotti hetken, kuulosteli hiljaisuutta, nousi taas varpailleen nostaen kätensä tehostamaan ääntä vaikkei tiennyt auttaisiko se yhtään. "Cel! Ootteks työ tääl?!"

Jokin pöllömäinen pokemon lehahti lentoon. Cozminen pyyhkäisi silmäkulmaansa, ennen kuin nosti kädet uudestaan. "Celestia! Vega!"

Kukkien seasta kuului askelia, joku tai jokin lähestyi. Ja totta kai Coz lähti laukkaamaan ääntä kohti vailla mitään varovaisuutta, sen verran nerokas tyyppi hän oli.

Tumps!

"Agh!" Cozmisen kaatama ihmishenkilö murahti lentäessään selälleen.

"S- sori! Oota, mie autan siut ylös", Coz oli jo tarttumassa jotenkuten ylhäällä olevaan luiseen käteen.

"Uh, tuota... Sinäkö täällä huusit?" kiharatukkainen, noin 16-17- vuotias poika mutisi ja nosti apean katseensa Cozin keltaisiin silmiin. "Ei kun- etsitkö jotakuta?" hän kysyi selkeämmin ja painoi päänsä nolostuneena.

"Juu, miun kaverit -ne on pokemonei- hävis jonnekin. Tai en oikee tiiä hävisinkö ite", sinitukkainen haroi hiuksiaan. "Luulin ettei tääl lähistöl ees oo ketää. Heräsin vaa tosta", hän osoitti painaumaa ja katkenneita kukanvarsia, "eikä miul oo hajuukaa mis ollaa. Nii mis myö ollaan?"

Vitiligopoika seisoi hetken paikallaan silmät pyöreänä. "Ai tämä tämä pelto? Asteraleshan tämä." Cozin pään kallistus viestitti, ettei nimi sanonut mitään. "Auringonkukkaketo Viridianissa? Ihan Jubilifen vierellä?" pojan ääni alkoi kuulostaa epävarmalta, kuin hänkään ei ollut ihan sataprosenttisen varma olinpaikastaan vaikka oli asunut täällä koko pienen ikänsä. Tai siis niin pitkään kun muisti, he muuttivat jostain Viimaniitty-nimisestä paikasta pojan ollessa pienehkö, eli ainakin muistin ulottumattomista.

"... Onks tää Sampsuchos kuitenki?" Cozminen kysyi sanoja venytellen.

"Caijoussa? Ei toki, Hohkassahan me ollaan."

"Hornassa?!"

"Hohkassa", poika painotti sanaa niin selkeästi kuin osasi, vaikka tuosta tuntui heti että selitti jotain ei-niin-nopeaälyiselle ja se tuntui pahalta. Hän painoi päänsä.

"Sori, miun korvis vissiin on terälehtii tai jotai", nyt taas Coz luuli loukanneensa toista ja molemmat vilkuilivat vaivautuneesti ympärilleen. Cozminen kaivoi korviaan hyvin hienostuneesti.

"Tuota, saanko kysyä..."

Cozminen nosti katseensa heti vetäen sormen korvastaan.

"Niin että miten jouduit tänne? Perheeni asuu tässä lähistöllä, olisimme varmasti huomanneet sinun joutuneen tänne kukkien keskelle", kiharatukkainen mutisi arasti. "Muistinmenetys olisi toinen vaihtoehto, mutta näytät muistavan kuitenkin pokemonisi hyvin."

Pokemonien omistamissuhde kuulosti vieläkin vieraalta Cozmisen korvissa, vaikka oli tiennyt jo pitkään miten moni sanoi omia pokemonejaan, tuota, omiksi. Ja parissa reissussa hän oli sanonut niin itsekin asioiden selkeyttämiseksi, sillä matkapartneri joka on pokemon on liian pitkä joka kerralla sanottavaksi. Ja poket ymmärtävät, joten mikäs siinä. Kyllähän kavereita, ystäviä ja jopa perheenjäseniä sanotaan myös omiksi.

Cozminen heräsi ah-niin-syvällisistä mietinnöistään. "Nii, semmone tähtisumupilven sisällä ollu tyyppi tuli hakemaan miuta ja mie vissiin tipuin."

Poika kavahti.

"Toivottavast poket tuli mukaan. En oo ihan varma, kyyti oli sen verran kylmä", Coz rapsutti selkäänsä tulleita naarmuja. Nähtävästi lycanrocin kynnenjäljet parantuvat ihan tuosta noin vain, vaikka kynnen urat tuntuivat vielä sormien alla. "Ei vissii auta muu ku lähtee ettii niit. Mie oon Cozmine muute."

"Uh- olen Zeru", poika jätti 'on jännää tutustua' sanomatta. Jännää todellakin.




Ensimmäisenä Vega haistoi mudan tunkkaisen hajun, joka peitti ympärillä olevien kukkasten tuoksun. Se yritti liikkua, mutta linnun voimat olivat lopussa ja muta teki silmien avaamisesta vaikeaa. Staravia näki kuitenkin jonkin vaaleanpunaisen otuksen häärivän ympärillään. Se tunne kun olio huomasi linnun heräämiseleet eikä se ehtinyt tekeytyä enää tajuttoman näköiseksi.

"Hetki vain, koht voit avata silmät", joku uskomattoman möreä-ääninen sanoi pyyhkiessään mutaa kostealla rätillä Vegan silmiltä. Lintua jännitti jo valmiiksi millainen otus oli kyseessä.

Se oli clefairy.

Ihan tavallinen (joskin arpinen), vaaleanpunainen ja kirkassilmäinen clefairy.

Voisi sanoa, että ääni ja ulkomuoto olivat lievästi sanottuna isosti ristiriidassa.

"Mikä olo?" clefairy kysyi tottuneesti, mutta hymyillen lämpimästi.

"Aika heikko", Vega vastasi huokaisten. Clefairy kävi puhdistamassa kankaan viereisessä ojassa aina välillä ja jatkoi puhdistusoperaatiota kysyttyään, onko se ok. Ei Vegalla ollut mitään sitä vastaan, sillä se ei pääsisi kuitenkaan peseytymään itse.

"Voinks pessä huivin myös?" vaaleanpunainen pokemon havahdutti Vegan ajatuksistaan, joka tyytyi nyökkäämään. Pää selkeni vauhdilla ja samaa vauhtia kasvoi huoli Chirosta ja Cozmisesta.

"Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta missä olemme?"

Clefairyn ilme oli melkoisen hämmentynyt. "Asterales-kedol."

Vega nosti päätään heti. "Eikös aster ollut jokin kasviheimo?" pään käännös toi näkyviin korkeat auringonkukat, jotka häämöttivät taaemmalla pellolla. "Nuo selittävätkin nimen."

"Oikein men", keijupokemon hihkaisi, tosin se kuulosti melkein murahdukselta. Ajatus kuitenkin on tärkein. "Auringonkukat kuuluu niihi ja niitä kasvaaki tääl eniten. Tietyst tääl kasvatetaan muitakin ja vähän kaikenlaisii koristerehui ja heiniä, kerran kasvit saavat täällä ravintoa tarpeeksi ja silleen." Clefairy hymyili lämpimästi. "Nimi on Luna", se jatkoi ojentaessaan pientä käpäläänsä Vegan suuntaan ja hätkähti. "Anteeks, kättely ei taida onnistua-"

Staravia hymyili ymmärtäväisesti. Se sai juuri ja juuri ojennettua oikean jalkansa napatakseen Lunan käpälästä varovaisesti. "Olen Vega, hauska tutustua."

Celestia pörräsi iloisesti sen Mic-nimisen tädin ympärillä. Sitä kummastutti kovasti, kun tuo ei kuitenkaan tuntunut vastaavan tuon kysymyksiin. "Mic, näkyykö Coz?"

"Huh hellettä", sinitukkainen vastasi leyhytellen naamaansa kädellään, joka muuttui siinä silmänräpäyksessä viuhkaksi.

Ei varmaan tarvitse sanoa, että Chiroa kiinnosti ja kovaa.

"Miten noin teit? Kerro kerro!" cosmog pomppi ilmassa Micin kättä hämmästellen.

"Mistä revitkin ton virran", toinen naurahti ja tuuletti Celin naamaa, joka aiheutti kilinäkikatuksen helinän. Pokemon pyristeli tuulta vastaan, mutta se leijaili jatkuvasti kauemmas. Celiä ei näyttänyt haittaavan, oikeastaan päin vastoin ja tuo kikatti entistä kovemmin. Myös Cosmic hekotti lämpimästi, kunnes muutti kätensä tavalliseksi ja tyytyi vain hymyilemään haikeasti. "Mitäköhän siun kanssa pitäis oikein tehä. Sitä yhtä toopea ei näy... Tuskin jaksat tulla miun mukaankaan."

Celestia kallisti koko kehoaan.

"Tuskin se tippu kauheen kauas täältä", Mic mutisi mietteliäänä rapsuttaen olematonta partaansa. Tai eihän sellaisen pieraiseminen tyhjästä olisi ollut temppu eikä mikään, mutta hänellä ei ollut juuri siinä vaiheessa partaolo.

Cel mietti syntyjä syviä ja sitä alkoi vaivata, kun Vegaakaan ei näkynyt missään. Pikkuinen oli tippunut linnun selästä sen jälkeen, kun porukkaa ympäröivä sumu hälveni, Coz putosi ja voimakas tuuli tarttui muihin ilmassa olijoihin.

Mic puolestaan hengitteli syvään, imien kukkien tuoksua keuhkoihinsa asti. Hopeametsässä Cozmisen löytäminen oli paljon helpompaa, vaikka etäisyyttä pitäisi olla vähemmän. Jotenkin paikka ilmaa myöten tuntui -tunkkainen oli väärä sana, ilma oli hyvin makoisaa- epäselvä oli ehkä parempi sana. Cosmic pystyi aistimaan Cozmisen jälkeensä jättämää "hajua", tähtipölyä, mutta täällä kaikenlainen tomu taisi sekoittua kukkien siitepölyyn. Mic tuhahti, hän ei ollut varautunut etsimään ketään vaikeimman kautta.

Cel pökkäsi Cosmicin kättä varovasti. "Mic?" se kysyi huolestuneen kuuloisesti. Ääni sopi sille vielä huonommin kuin möreä ääni Lunalle.

"Ääh älä murehdi, kyl se löytyy. Luultavasti", sinitukkainen lisäsi hiljaa, kun oli saanut etäisyyttä pokemoniin.

Kaksikon ohittaessa tulppaani-istutukset Chiro alkoi helisemään. Tai siltä se kuulosti Micin korvissa.

"Juu onpas hienoja rehuja joo. Nam nam."

"Ei kun Coz! Coz on tuolla!" Cel kilisteli ja poukkoili innoissaan.

Nyt Mic älysi katsoa cosmogin pällistelyn suuntaan, joskin huojentunut virne kiristyi hetkessä pelkkään hampaiden esittelyyn. Aivan kuin hänen hiuksensa olisivat pörhistyneet kuin uhittelevalla mightyenalla. Kurkun syvyyksistä jyrisi murina, kun muodonmuutos sai alkunsa hämmästelevän Chiron edessä. "Tähtönen, pysy täällä. Tuo ei ole se", Mic sai sanottua kasvavien leukojensa välistä.

Cel hämmästeli yhä maailman menoa, kunnes huomasi että kaukaisuudessa köpöttelevällä hahmolla oli pitkät, letitetyt hiukset eikä lyhyt harakanpesä niin kuin Cozmisella ja Micillä. Sitten se huomasi, että vierellä murissut Cosmic oli hävinnyt ja keskiyön lycanroc viiletti lettipäätä kohti, joka kääntyi, näki Micin, kääntyi uudestaan ja pinkoi minkä jaloistaan pääsi. Ja aika nopeaan pääsikin.

"Mic!" Celestia kilisi surkeasti suden perään, kunnes kaksi hahmoa katosivat kaukaisiin metsiin. Pellon yläpuolelle kerääntyi pilviä, joista yksi näytti alasimen muotoiselta.

Cel jäi yksin.




Vega oli intensiivisen jynssäyksen jälkeen hyvin puhdas (ja kuiva, kiitos kesäisen auringon), mutta sen verran väsynyt, ettei se päässyt omin voimin ylös. Pohdittuaan asiaa hetken he päättivät, että Vega kykenisi odottamaan paikoillaan ihan kevyesti siihen asti, kunnes Luna tulisi nostoavun kanssa takaisin. Asteralesissa ei löytynyt oikeastaan muita kuin kasvi- ja ötökkäpokemoneja joten Vegan lentotyyppisyyden pitäisi karkottaa ne pois eikä niistä olisi vaaraa. Ehkä. Joka tapauksessa Luna ei uskaltanut jättää lintua pitkäksi aikaa ihan kokonaan niin yksin.

Clefairy tömisteli pitkin kukkaistutusten välejä ja polkuja, loikaten aina välillä korkeammalle kurkkaamaan jos Zerua näkyisi. Poika yleensä raahautui tähän aikaan ulos auttamaan kukkien kanssa, sillä aurinko ei porottanut Niin Isosti eikä poloinen palanut ihan karrelle vitiligonsa takia. Hän kylpi joka tapauksessa aurinkorasvassa ja vältteli auringossa oloa aina kun pystyi, vaikka pojan isovanhemmat olivat toista mieltä. Heidän mielestään sairaus kuin sairaus lähti tervalla, viinalla ja auringolla (joskin tervaa ei suositeltu käytettävän, viina oli pois laskuista sillä Zeru oli pahasti alaikäinen joten praise the Sun). Zeru taisi kuitenkin tuntea ihonsa paremmin kuin kukaan muu, joten hän kysyi siltä mielipidettä asiaan kuin asiaan ja jätti muiden opastukset leijailemaan ilmaan. Aikoinaan Zeru sai palautetta siitäkin, kun tuo päätti hoitaa pahasti haavoittuneen cleffan elinkelpoiseksi, mutta Lunan onneksi pojan itsepäisyys pelasti sen hengen. Clefairylle oli jäänyt vahingoittumisestaan muistoksi vain isompia arpia kaulaan ja karheutunut ääni sekä pienempiä arpia ympäri kehoa. Vega oli huomannut ne kaikki, muttei ollut kysellyt niistä mitään ellei Luna itse halua kertoa jotain. Sillä oli kuitenkin ensimmäisenä huolenaiheena staravian kuntoon saaminen.

"Luna, sinäkös siellä?"

Kyseinen clefairy kääntyi säpsähtäen, mutta tunnisti tutun äänen muutaman sekunnin jälkijunassa. Polun päässä hämmästeli tummaturkkinen ninetales.

"Ai sääkö se olitkin", Luna huokaisi helpottuneena. Se oli tuntenut Marian jo jonkin aikaa, vaikkakin shinyn tumma turkki säikäytti sen lähes jokaisella kerralla. Regalialainen oli muutenkin lähestulkoon huomaamaton, kun se hiipi varovasti kukkien ja nurmien seassa varoen kärvennyttämästä yhtäkään kasvia. Jokainen elämä oli elämisen arvoinen.

"Tulin etsimään, myrsky lähestyy", Maria sipsutti lähemmäs clefairya, tarkkaillen Jubilifen suunnalta vyöryvää myrskyä. Vehreät vuoret miltei sulautuivat tummiin pilviin.

"Eikä!" Luna parahti ja tuntui huomaavan vasta nyt kunnolla lähestyvät pilvet. "Etsitään joku äkkii, ojal on haavoittunu staravia!"

Ninetales höristi korviaan. "Staravia? Niitä ei näe usein."

"Se tuli jonkin ihmisen kans, nimi Kostuke tai jotain- ei sil välii, tiiätsää mis Zeru on?" Luna kyseli jo hätääntyneenä. Nähtävästi poloisen puhe meni sitä murteisemmaksi mitä enemmän paniikissa se oli.

"Anteeksi- näin Zerun menevän talolle. Siitä on jo aikaa. Zorion kitki rikkaruohoja tässä lähellä. Mennään etsimään, hyppää kyytiin", Maria selitti auttaessaan clefairyn selkäänsä. Luna vinkaisi eli murahti, kun oli horjahtaa kyydistä pois heti kättelyssä. Shinyn turkki oli niin hyvin hoidettu ja sileä, ettei siinä ollut paljoakaan kitkaa pitämään ratsastavia paikallaan. Clefairy ei voinut muuta kuin puristaa ninetalesin niskavilloja, sillä kyyti oli kova kun se pääsi vauhtiin.




Zeru repi johtoja pistorasioista, kun ensimmäiset jyrähdykset kumisivat kaukaisuudessa. Coz istui kiltisti puisen pöydän ääressä hörppimässä teetä, jonka seassa lillui pari tuoretta mintunlehteä. Vielä tässä vaiheessa juomaa hän ei tiennyt pitäisikö lehdet syödä vai jättää oman onnensa nojaan kirjavan kupin pohjalle.

"Ukkostaaks tääl kuin usein?" Coz kysyi vilkuillen selkänsä takana olevasta ikkunasta. Vuorien päällä salamoi jo.

"Kyllähän täällä aina välillä, etenkin näin kesäkuukausina. Toivottavasti myrsky toisi sateita, ojat kuivuvat kovaa vauhtia", Zeru selitti kaataessaan teetä kuppiinsa (valkoinen, jossa oli kuva vesivärein maalatuista sinisistä perhosista) ja napsauttaessaan mintunlehdet kellumaan nesteen pintaan. Coz huomasi, että Zeru oli jättänyt nuutuneemmat lehdet itselleen.

"Vähän hauteista oli joo", Cozminen myötäili poissaolevana ja hörppäsi teetä. Vegan ja Celestian kohtalo vaivasi vielä vatsanpohjassa, ja Coz olisi jäänyt mieluusti ulos etsimään ellei Zeru opastanut häntä perheensä talolle. Tosin se oli enemmänkin mökki (sähköistetympi ja hieman isompi kuin Maxwellilla), joka tuoksui yrttien sekamelskalta. Kattoa ei lähestulkoon nähnyt riippuvien yrttinippujen mereltä ja seinätkin olivat täynnä vaikka minkälaisia kuivausmasiinoita ja kasvihärdellejä, joiden käyttötarkoituksesta Cozmisella ei ollut hajuakaan.

Zeru hymyili myötätuntoisesti huomattuaan toisen huolen. "Kyllä ne löytyvät."

Coz yritti virnistää takaisin, mutta sekin jäi puolitiehen. Lähestyvä ukkonen tuntui hetki hetkeltä pökerryttävämmältä. Olisi ollut helpompaa vain yrittää nukkua ja toivoa, että olo menisi unen aikana pois. Huoli kuitenkin piti silmät vaikka väkisin auki.




"Oota nyt Maria!"

Ninetales pysähtyi varmistamaan, että ketun kouluttaja könysi varmasti perässä. Ja sieltähän hän tuli, hengästyneenä ja kiharat hiukset ukkosilmasta säkkärällä.

"Mikä hoppu sulla nyt on?" nuori mies huohotti ja nojasi polviinsa. Maria ei tuntenut armoa loikatessaan matkaan kuunnellen mukana roikkuvan Lunan opastuksia. Alkoi olla jo kiire.

"Maria!" mies huusi, mutta tyytyi juoksemaan nelihännän perässä säästäen ilmansa hengittämiseen. Yleensä kettu kuunteli heti, mutta nyt oli jokin vialla. Hän kiihdytti vauhtiaan, kun näki Lunan laskeutuvan ninetalesin selästä ojan vierellä. Zorion loikkasi dramaattisesti kukkapenkin yli, hölkäten loppumatkan kumartuneiden pokemonien luokse.

"Ra-vie!" penkalla kyyristelevä staravia sirkutti nähdessään tutun clefairyn apujoukkoineen (tai -parineen). Luna esitteli Vegalle Marian ja lähemmäs tömistelevän Zorionin.

"Ai tätäkö te meinasittekin", Zorion huokaisi helpottuneena, ettei joutunut juoksemaan pitkin Asteralesia tyhjän takia. Hän kumartui varovasti lähemmäs ja huomasi punaisen huivin linnun kaulalla (Lunan tekemällä löyhällä solmulla solmittuna), joten se luultavasti kuului jollekin ihmiselle tai ainakin oli tottunut niihin. Eikä Vegalla näyttänyt muutenkaan olevan kiire karkuun. "Nää varmaan sano et oon Zori", mies hymähti lämpimästi. "Pääsetkö ylös?"

Vega oli kerännyt voimia odottaessaan, joten se pääsi huterasti ylös.

Samassa salama iski vuorilla.

"Hyi hittolainen!" Zori kiljaisi ja painautui vaistomaisesti matalammaksi. "Sori, mä joudun kantamaan sut pois täältä", hän sanoi napatessaan linnun varovasti syliinsä ja noustessaan oikeaoppisesti ylös jalkojensa avulla.

Maria pyöritteli punertavia silmiään kouluttajalleen, vilkaisi että Luna piti varmasti kiinni ja syöksyi juoksuun kohti mökkiä, jossa Cozminenkin odotti. (Ja voi sitä huutoa, kun Coz ja Vega vihdoin tapasivat.)




Enää puuttui Celestia.

Se kyyristeli kirjavien tulppaanien seassa, niiskuttaen pelokkaasti. Taivas murisi uhkaavasti ja se pinkaisi aina kukkien taakse piiloon kun salama iski jonnekin. Cosmog oli kysellyt taivaalta jo vartin ajan oliko se kipeä, mutta se jatkoi ärjyntäänsä loukkaantuneen pokemonin tavoin. Pimenevä taivas kylmetti vuorien viimaa, joka kieppui kukkien ja nurmien keskellä. Tällä kertaa se ei tuonut kasvien lempeää tuoksua, vain jotain tummaa ja katkuista hajua.

Cel nyrpisti pientä nenäänsä, tuntien pistelevän lemun tarttuvan keuhkoihinsa ja kurkkuunsa, joutuen yskimään sen pois. Pimeydessä erotti helposti vuorilta hohkaavan loimotuksen, joka näytti voimustuvan hetki hetkeltä.

"Mikä se on? Haluaa kattomaan!" Cel kilisteli ja oli jo lipumassa kukkien seasta pois, kunnes pysähtyi ja sukelsi kukkiin takaisin. "Ei, Mic sanoi että Celin pitää odottaa tässä." Cosmog vikisi pienesti, sillä alkoi olla jo kylmä. "Tulkaa joku hakemaan", se piipitti ja yritti käpertyä pienemmäksi.

Ukkonen oli loppunut kuin seinään salaman sytytettyä metsäpalon. Navakka tuuli levitti kipinöitä ympäriinsä kuivassa metsässä. Onneksi Jubilifessä palo huomattiin ajoissa, joten kylän puolella käytiin ankaraan taistoon tulta vastaan ennen kuin se ehtii saada yhtään enempää tuhoa aikaan. Se oli kuitenkin myöhäistä, sillä palon keskuksessa monien pokemonien kodit ehtivät tuhoutua. Palossa yksi pokemon valitettavasti menetti henkensä.




Lopulta siniturkkinen lycanroc raahusti takaisin Asteralesin niitylle, savun haju turkkiinsa pinttyneenä. Se kantoi hampaissaan pientä ketunpoikasta, jonka tumman turkin väriä oli hankala tunnistaa sen omaksi vai noen likaamaksi. Pentu oli kuitenkin tajuton, kun Cosmic laski sen tulppaanien vierelle ja pesi sen turkkia suru silmissään. Punaiset kuvioinnit erottuivat nyt selkeämmin ja poikanen hengitti jo syvemmin kuin unessa. Mic päätti jäädä muotoonsa, heikentyneenä oli helpompi kulkea välillä nelinkontin ja lycanrocina se sujui paremmin kuin ihmismuodossa.

"Tähtönen, ootko siellä?"

Cel ilmestyi haukotellen ja unisen näköisenä penkin laitaan. Uni karisi sen silmistä, kun se tunnisti tutun suden niinkin hämärässä. "Mic tuli takaisin!" se helisi halatessaan yö-lycanrocin etujalkaa.

"Hyvä et oot kunnossa", susi sanoi apeasti hymyillen.

Cosmogin utelias hymy siirtyi nokiseen ketunpoikaan, joka haisi siltä tummalta katkulta. Vaikka pikkuinen oli vasta parin päivän vanha se tunsi, että jokin oli vialla. Se katsoi keltaisilla silmillään Cosmicia, naamallaan huolestunut ilme joka ei sopinut ollenkaan niin pienelle pokemonille. "Mic? Miksi suruinen?"

Mic huokaisi. Lycanroc ei ymmärtänyt pokemonien puhetta tässäkään muodossa, eikä ollut varma pitäisikö sen selittää Tähtöselleen elämän synkemmistä puolista. Sen leukoja tuntui pakottavan ja ennen kuin se pystyi estämään sanat pulppusivat ulos: "Tän zoruan emo kuoli tuolla mettäpalossa."

Celestia kallistui ihmetteleväisenä ja laskeutui tulppaanien juurelle istumaan sulassa sovussa niiden kanssa.

Lycanroc hengitti syvään ja puhalsi lämpimän ilman hitaasti ulos. Zoruan turkki värisi ilmavirrassa ja se liikahti pienesti. "Tuli syttyi tappelun aikana, kun Travelerin salama iski puuhun", Mic irvisti tuskaisena. "Ois pitäny tietää... Jos oisin nii en ois ees lähteny sen perään." Susi upotti kyntensä kuivaan maahan. "Tää ei ois jäänyt yksin."

"Yksin..." Cel maisteli sanaa suussaan. Se maistui samalta kuin se tunne, joka oli tullut Micin jättäessä sen tulppaanipuskaan. Sitä yksinäisyys varmaan oli, vaikka Mic oli tullutkin takaisin. Cosmog koski varovasti zoruaa sumuraajallaan ja päästi iloisen kilinän, kun kettu liikahti ja ynisi. Pentu oli yhä heikko, mutta sen sisällä virtasi voimakas elämänenergia, joka ei sammu helpolla. Jonkun piti vain vartioida tuota liekkiä sen emon tilalla.

Ajatukset siirtyilivät tiuhaan tahtiin Cosmicin silmien takana, kunnes tuon katse muuttui. "Tää sai olla viimeinen. Yhdenkään ei pitäs kuolla ennen aikojaan jos se on miust kiinni", Mic murisi hiljaa hampaidensa välistä.

Cel napitti hämmentyneenä Micin tulistunutta katsetta ihmetellen.

"Tuu Tähtönen, viedään tää jonnekin hoidettavaksi", lycanroc sanoi nostaessaan zoruan hampaisiinsa niin lempeästi kuin vain pystyi. Susi varmisti, että Cel seurasi varmasti ja suuntasi askeleensa pimenevän Asteralesin lähimmälle valonlähteelle, vanhalle puiselle mökille. Pihavalo piti pimeyttä mukavasti loitolla.

Lähemmäs tallustaessaan se tunnisti mökin sisältämät otukset. Se nousi takakäpälilleen ja laski nukkuvaksi tekeytyvän zoruan etukäpälilleen. "Tähtönen, hyvii uutisia."

Celin unihiekkaiset silmät avautuivat ammolleen siinä mikrosekunnissa.

"Coz on tuolla", Mic viittasi epäselvästi käpälällään mökin suuntaan ja hykerteli, kun pieni pokemon kiisi ovelle kuin tykin suusta ammuttuna. ("Wheee~")

"Vega! Coz! Cel tuli takasin!" cosmog kilisteli innoissaan oven takana, vaikkei tuolla tainnut olla käsitystäkään siitä miten ovi avataan. Mökin sisuksista kylläkin kuului kovenevia juoksuaskelia ja yleistä töminää ja siipien havinaa. Ovi suurin piirtein potkaistiin auki ja hyvä että Celestia ehti alta pois.

"CEL!" huusi Cozminen.

"Chiro!" kiljaisi Vega.

"Wheeeee! ♪" kilisi halausrutistukseen joutunut Celestia.

"Mis ihmees sie olit? Oltii just tulos ettimään mut tuo", Coz osoitti dramaattisesti oven suussa kyyristelevää, pihalle varjoaan heittävää Zerua, "sano et on liian pimeetä ja AAAARRHH hyvä et tulit ite tänne~"

"En itse, Mic-täti toi!" Cel hymyili kuin mikäkin pieni ja söpö pokemon.

Vega ja Cozminen katsoivat toisiinsa hämmentyneinä. Vielä hämmentyneempi tosin oli Coz.

"Odotas, kuka on Mic-täti?" Vega ehti ensin ja torui itseään, ettei ehtinyt pitämään Chirolle (ja etenkin Pavulle) oikein kunnon ei-saa-lähteä-tuntemattomien-mukaan- saarnaa.

"Miks mie ymmärrän mitä Cel sanoo", Coz kysyi vuorostaan täysin ymmyrkäisenä. Maailmankaikkeus ei osannut vastata tähän mysteeriin.

"Mic toi Celin tänne!" cosmog selitti, kuin kyseessä olisi ollut suurikin päivänselvyys. "Ja se näyttää tuolt- huh?"

"Eihän siellä ketään näy", Vega mutisi katsellen pikkuisen osoittamaan suuntaan.

Sitten pimeys yskäisi.

Zeru oli siinä samassa porhaltanut kolmikon ohi nostamaan pimeydestä palasen, joka oli hyvin nokinen ja karvainen. Se yritti tarrata naskalihampaillaan pojan sormeen, joskin Zerun tottuneet pokemonhoitajan kädet väistivät hurjan hyökkäyksen ja ryhtyivät pesemään likaa pois taskusta löytyneellä rätillä. Poika oli kuin omassa maailmassaan hyssytellen sylissään hämmästelevää/riehuvaa zoruaa ja kuskatessaan sitä mökin sisätiloihin.

Coz, Cel ja Vega katsoivat hölmönä sivusta kun Zeru tuli ja meni. Luna sinkoili auttamassa zoruan puhdistuksessa.

Vega huomasi että eräät puuttuivat vielä: "hei Coz, Zorion ja Maria ovat yhä etsimässä-"

"Sori sitä pilviveikkoo ei näkynyt", kolmikkoa kohti laahustava Zori marisi ja rojahti hietikolle istumaan.

"Cosmogia", tummaturkkinen ninetales korjasi omistajansa puolesta. Se sammutti sinisenä hohtaneet hännänpäänsä elegantilla heilautuksella.

Kyseinen cosmog kilisteli ja poukkoili heti lähemmäs tuuheatukkaista miestä ja Mariaa. "Ketkä olette?" tähtisumupokemon kieppui ensin hikisennahkean Zorin ympärillä ja suunnisti vaivaamaan Mariaa.

"Hei, olen Maria", shiny esittäytyi pehmeällä äänellään. "Ja hän on Zorion", kettu viittasi vierellään huohottavaa miehenalkua. "Sinä taidat olla Chiro?"

"Enpäs vaan Cel!" Chiro mutristi naamaansa kovasti niin loukkaantuneena.

Lähestulkoon kaikki pitivät ilmettä hyvinkin söpönä paitsi Coz, joka tunsi piston nimeämistaidoistaan.

"Marialla on nätti turkki!" Cel kilisteli menemään, aiheuttaen ninetalesissa kauhunväristyksiä. Se oli kuullut saman lauseen, mutta vähän synkemmässä mielessä.

Zori huomasi kaverinsa ahdistuksen ja mölisi suureen ääneen tulipalon sammutuksesta. "Naapurin Arabella-mummo tuli sitä pilvee ettiessä vastaan ja sano, että Jubilifen porukat sai sen palon sammutettua. Se kyl sano, et mä joutaisin huomenna kattomaan ettei mitään jääny kytemään", hän selosti vetäen varmasti koko alueen huomion itseensä.

Cozminen katsoi Vegaa kissamaisesti. Lintu arvasi mitä tuo oli kysymässä, huokaisi ja nyökkäsi. Siipien pitäisi kuitenkin saada harjoitusta päivän pesun jälkeen ja lentämällä homma olisi pulkassa nopeammin.

"Myö tullaan mukaan!"

"Mahtavaa!" Zorion loikkasi ylös yhdellä sulavalla liikkeellä, minkä ei varmaan pitäisi edes olla mahdollista.

"Eräs tuttuni voisi auttaa", Maria sanoi turkkiasiansa unohtaneena. "Lähden aamulla kysymään, tulisiko hän myös."

Zori oli aukaisemassa suunsa sanoakseen jotain pervoa, mutta muisti että paikalla oli pieniä Celestioita tasan yksi (1) kappale, ja sanominen jäi sanomatta.




Porukan sisäistäytyessä mökkiin höpisemään huomisesta reissusta vuoristoon ja päivän tapahtumia kertaamaan Zerun hoitaessa zoruaa eräs sudenmuotoinen vilkaisi taakseen vielä kerran, ennen kuin lähti poispäin lähimetsää kohti. Se istahti pitämään mökkiä silmällä.

'Yhdenkään ei pitäs kuolla ennen aikojaan', se hymähti sanoilleen. Harmi vain, että se ei pätenyt kolmeen henkeen.

Coz, Mic ja Traveler.

Mic oli hyökännyt Cozmisen kimppuun nyt kaksi kertaa, eikä siitä tulisi enää mitään hänen ollessaan aina ihmisten ja pokemonien ympäröimänä. Travelerin hyökkäysvoima teki hänestä vaarallisen ja kimppuun käymisestä kävi mitä kävi. Vaihtoehtoina oli uudelleen hyökkäys ja muiden vaarantaminen, joka ei todellakaan kuulostanut hyvältä ajatukselta. Se oli alunperin meinannut sulauttaa Cozmisen itseensä, mutta oli tullut toisiin aatoksiin miettiessään miten pehmeä Cozmic olisi eikä Travelerin liittämisestä tulisi mitään. Totta puhuen Cosmicin jo kauan sitten kylmenneeksi luultu sydän ei kestänyt Cozin, Vegan ja Tähtösen erottamista.

Toinen vaihtoehto oli pärjääminen yksin. Siitä selviytyminen olisi hyvin epätodennäköistä muutenkin. Puhuminen ei luultavasti auttaisi asiaa yhtään. Traveler ei kuitenkaan kuuntelisi, sillä eihän tämän maailman ongelmat kuulu hänelle.

Mic purki turhautumisensa ulvontaan. Hän laski päänsä vasta, kun keuhkoihin särki.

'Tää on turhaa, ois helpompaa vain luovuttaa', kitisi pieni ääni suden korvissa. Se puisteli ajatuksen pois. "Pää kii", se mutisi.

Epätoivo piti pintansa ja kärkkyi tilaisuuttaan iskeä sanoilla heti, kun lycanroc ei niitä odottanut.

Cosmic oli kuitenkin ainoa, joka tiesi mitä todella tulisi tapahtumaan.

Maailmanloppuun oli vain vähän aikaa, mutta Mic aikoi tehdä kaikkensa estääkseen sen.

----------------

Mie kyl yleensä syön mintunlehet jos niistä tekee teetä/hauduketta. :U