lauantai 25. heinäkuuta 2020

Gardenian tarinat #10. Marian toive



Hhhhoh tarina taitaa olla vihdoin valmis. u0u Kirjoitusvaiheessa tapahtu tökkimistä, kun en tietysti suunnitellut asioita tarpeeksi. Mut jee, täs ollaan. TuT

Kokeilin erityylistä tarinannumerokuvaa, kun kuvitus + numero ei ihan miellytä. Saa nähdä kuin äkkiä luovuus näissä loppuu. :D Lopus höpisen vähän lisää, mut siitä sitten silloin~


Pieni zorua pyöritteli raidallista palloa apeana mökin kuistilla. Se vilkaisi pihalla tepastelevaa clefairya, joka kasteli kukkia. Juuri kun se oli laskemassa katseensa ja vajoamassa taas ajatuksiinsa se huomasi kauempana peltojen takaa jotain tai enemmänkin jonkun.

Siniturkkinen keskipäivän lycanroc kääntyi tultuaan huomatuksi ja jolkotteli pois näkyvistä.

Loki ampaisi perään. Luna jäi hämmästelemään kukkasten luokse, mutta päätteli pennun tulevan kuitenkin kohta takaisin ja jatkoi puuhiaan. Tätä alkoi kuitenkin epäilyttää Lokin käytös, joten tämä hylkäsi kastelukannunsa ja seurasi pennun jälkiä metsään.



Vihdoin viimein oikein iloinen joukkio pääsi kun pääsikin jyrkänteen huipulle, lähelle pokemonien asuttamaa metsää. Se oli reippaan matkan päässä Jubilifesta sivussa, muttei kuitenkaan niin kaukana, ettei sinne jalan pääsisi. Pokemonien kylä oli muutenkin ylempänä rinteillä (jotta monit voisivat tarkkailla lähestyviä otuksia) ja kuten kaikki tietävät, alamäkeen on nopeampi kulkea. Joskus liiankin vikkelästi, muttei siitä sen enempää.

Vega ja Cel olivat lentävinä eniten voimissaan, seuraavaksi virein oli vuoristoon ja liikkumiseen muutenkin tottunut Zorion, häntä seurasivat Jade ja Amazonitea kantanut Maria rinta rinnan. Ja viimeisenä tuli Cozzu, jonka jalat ja selkä tekivät kuolemaa.

“Enkö mie mahu kyytiin?” Cozminen marisi laahustaen.

“Mitäs luulet, ei hän sua jaksa kantaa”, Ama sähähti heti.

Maria luimisti pikaisesti korviaan.

Cel hihkui lennellen pensaikkojen yllä kimpoillen ympäriinsä.

“Chiro varovasti!” Vega yritti pitää samaan aikaan maassa kulkevia ja pikkuista silmällä, vaikka cosmog olikin prioriteettina. Sillä sekunnilla, kun se vilkaisi muualle pikkuinen parahti edempänä. “Chiro!”

“Pahast käi”, Celestia vikisi maassa istuen, pitäen oikeaa raajaansa koholla. Pikkumatkan päässä pusikko heilahti, kun jokin yleisesti ötökkämäinen pokemon lyllersi karkuun kiukkuisesti tuhisten.

“Voi persehelvetti nyt se kuolee!” paikalle löytänyt Zorion itki jo valmiiksi.

“Eihän, pistos vain”, perässä tullut Maria sanoi rauhallisemmin, vaikka olikin epäselvää, kuinka perille ninetalesin puhe meni.

“Cozzu saa hepulin!” Zori kääntyi katsomaan peränpitäjää, mutta tuo loikoi maassa koko kroppa hapoilla. Yleinen pettymys peitti paniikin.

“Eikö tämä violetti ollut vastamyrkkyä?” Vega oli käynyt Cozmisen kantamalla pajukorilla ja laski paperipussin kynsistään Celestian vierelle. Lintu sai taiteltua pussin auki yhdellä jalalla seisten, nappasi magentaan taittavan tumman palluran nokkaansa ja nakkasi sen kovasti äidillisen oloisesti karjuvan kersan suuhun.

Cosmog hämmentyi, pureskeli, nielaisi ja pisti kielensä ulos. “Pahaa!”

“Pahoittelen Chiro”, Vega istahti potilaan vierelle. “Onko käsi vielä kipeä?”

“Olen Cel!” cosmog marisi yhä lääkkeen mausta kiukkuisena ja heilutti tähtisumuraajojaan vinhasti. Kipu ainakin näytti kadonneen heti.

“Parempi ottaa rauhallisesti. Lääke vaikuttanee hetken”, Maria selosti. “Pitäkäämme tauon. Cozminen vaikuttaa väsyneeltä.”

“Heikko”, Ama sylkäisi Cozmista kohti. “Hylätään se, eiköhän se ihmisten pariin löydä itekkin.”

Vega katsoi shroomishia moittivasti, tämän iloksi Aman sisko Jade liittyi kerhoon.
“Ei nyt, Ama. Yritetään tulla toimeen siihen asti, että pääsemme takaisin”, tummapilkkuinen shroomish sanoi veljelleen.

“Sitkö voin vetää sitä nekkuun?”

Jaden ilme muuttui hyvinkin smugiksi. “Rakkaudesta se ponytakin potkii.”

“Eipäs!” Ama kääntyi kannoillaan ja tepasteli määrätietoisesti riehumaan pusikkoon naama punaisena.

Jaden hihitellessä itsekseen Vega katseli ympärilleen.

Coz oli noussut ylös, kun Zori oli käynyt ravistelemasa tätä ja varmistamassa, että tuo todella oli hengissä. Nuo alkoivat keitellä nuudeleita (Coz repäisi jostain trangian Zorionin hämmennykseksi) ja pistivät pokemonien ruuat valmiiksi.

Cel oli nukahtanut Cozmisen viereen lepäämään myrkytyskokemustaan pois.

Jade lähti kutsumaan veljeään syömään, mutta Ama olikin rauhoittunut ja kerännyt marjoja valmiiksi. Shroomishien kuskatessa oranmarjoja Vegan katse siirtyi Mariaan, joka istui sivummassa vaitoneisena. Hiljaisen oloinen se oli aina ja tuntui pitävän salaperäistä ilmapiiriään mieluusti yllä, mutta nyt se näytti jotenkin vaikealta. Se näytti keräävän rohkeutta ja vilkaisi vatsaansa.

‘Oh.’ Nyt tarkemmin katsottuna ninetales näytti jotenkin erilaiselta, mitä eilen. Pokemonien odotusaika oli yleensäkin hyvin huomaamaton, mutta viimeisinä päivinä tai jopa tunteina se oli hieman selkeämpi. Ei mitään inflaatiofetissilinjaa eikä edes näyttänyt siltä, että pokemon olisi niellyt puolikkaan potkupallon, mutta sen kuitenkin mystisesti jotenkin näki.

Ja niin näki myös Maria, että Vega oli katsellut sitä.

Vega kiljui sisäisesti tuttuun tapaansa, mutta henkäisi itselleen kannustavasti ja pomppi ketun luokse. “Anteeksi että tuijotin, mutta näytit niin apealta. Onko kaikki hyvin?” Vega kysyi enemmän muodon vuoksi, vaikka tiesi ettei vastaus suurimmalla todennäköisyydellä ollut positiivinen.

“Ei.”

Vega napitti hämmentyneesti.

“Huomasit siis?” Maria viittoi tassullaan pikaisesti vatsaansa. Vega nyökkäsi. “En osaa kertoa Zorionille. Enkä tiedä onko minusta äidiksi.”

Lintu ihaili, miten suorasanainen kettu oli. Silti tämä ei oikein osannut auttaa äitimietinnöissä, yliarvostettua sellainen. Enemmänkin staravia piti muista huolehtimisesta, muttei nähnyt itseään äitinä mieluiten ei ainakaan lähiaikoina. Celille tuo tuntui olevan enemmän sisko tai hyvin sulkainen täti.

“Mitä jos Zorion tai vaikka Zeru huolehtisi siitä? Lunakin tuntuu pitävän pikkuisista”, Vega pohti.

“Zorion ja Zeru eivät tule toimeen. Zorion piilottaa sen hyvin, mutta se vaivaa häntä”, Maria katsoi varovaisesti kouluttajaansa, joka touhusi kattilan kanssa. Haisi palaneelle.

“Näimme perheen valokuvan teillä ollessamme”, Vega myönsi. “Anteeksi siitä.”

“Jos kuva olisi salaisuus, se ei olisi näytillä. Älä huoli”, shiny hymyili. “Olin alunperin Zorionin isän pokemon. Hän pelasti minut pimeiltä kaupoilta. Vain turkkini takia jouduin...”

Vega katsoi kettua myötätuntoisesti.

“Asier antoi minut ennen lähtöään Zorionille. Hän kasvaa isänsä näköiseksi. Zerulle veljen katoaminen oli rankka. Tuntuu, että hän pelkää Zorionin katoavan myös.”

Kuvio alkoi selvitä Vegan silmissä. Mies kuvassa oli kuin olikin Zorionin isä ja samalla Zerun veli!

“Kaikki Zerun ympäriltä lähtevät. Tai ainakin poika luulee. Vanhemmat matkaavat kaukana. En edes muista, miltä he näyttävät. Joka tapauksessa, hän ei ole valmis kohtaamaan Zorionia. Hän viihtyy alueella eikä lähde, mutta Zeru epäilee serkkuaan. Ehkä enemmän itseään. En halua, että lapsi kasvaisi täällä. Kyllä he sopivat, mutta ei vielä hetkeen.”

Vegan sydäntä kiristi. Serkuksilla oli vaikeampi kuilu, mitä ei pystyisi täyttämään ihan tuosta vain.

“Luna on sanonut, että poika on parantumassa. Hän piikittelee yhä, on epävarma, mutta kyllä se siitä”, Maria hymyili.

“Hyvä”, Vega ei saanut muuta sanottua. Mutta todella oli parempi, että egg saisi turvallisen ja tasaisen kasvuympäristön. “Eiköhän munalle hyvä perhe löydy.”

Ninetales oli Vegan puhuessa katsellut Cozmista ja Celestiaa. Se käänsi punaisen katseensa Vegaan ja hymyili pahoittelevasti.

Vegalta meni hetki, ennen kuin pääsi ajatukseen kiinni. “... Pitää kysyä Cozmiselta”, lintu sanoi varovasti. Kettu nyökkäsi huojentuneena. “Milloin se syntyy? Tai millä aikavälillä-”

“Tänään tai huomenna. Tunnen sen luissani.”

Se kuulosti karmivammalta mitä piti, mutta ylimääräinen adrenaliini nopeutti ajattelua. “Yritetäänkö pysyä Zorionista erossa, vai autanko kertomisessa?”

Päätös oli selkeästi vaikea. “Pidetään salaisuutena. Kerron, jos on pakko. Zorion kuitenkin haluaisi auttaa ja pitää munan.”

Vega nyökkäsi.

“Syömäämnh!” Cozminen ulisi kyynelsilmin ja kaikki nousivat ylös yhteisestä käskystä.

“Kuka oikein polttaa nuudelit pohjaan?” Zorion painoi kummankin kätensä naamalleen nolostuneena.

“Sie sanoit, et kolme desii!” Cozminen mulkaisi miestä ja nyppi hiiltyneitä nuudelinkorppuja kipostaan pois.

“Sanoin, että niin! Ja meinasin kolmea desilitraa per pussi!”

“Olisit sanonut sen pussinkin!”

Zorion hihitti eikä Coz tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa.

“Anteeksi”, Jade sanoi pienesti ruokakipponsa ääreltä, toivoen muilta huomiota. Ama vierellä mulkoili epäluuloisesti ihmisten tarjoamaa ruokaa.

Coz ja pokemonit kääntyivät katsomaan. Zorion ei ollut varma sanoiko shroomish jotain vai aivastiko se, joten päätyi jälkimmäiseen ja pisteli al dente nuudeleita nassuunsa mitään kuulematta.

Jade oli hämmentynyt saamastaan huomiosta. “Sitä vain, ettei pokemonien kylään päästetä ihmisiä. Meidän pitää jakautua kylään ja korkeammalle vuorille toiselle reitille. Jälkimmäisten pitää kylläkin palata alas ja jatkaa polulle, joka vie Jubilifeen päin.”

“Voin johtaa pokemonkylän ryhmää”, Vega tarjoutui.

“Todih”, Coz mulkaisi pienesti inhoten Zorionia, joka antoi epäselkeitä ohjeita ja ne johtivat luultavasti vatsakipuun. “Eli takas alas lähtee Zori ja mie, jompikumpi teist” Coz osoitti lusikalla pikaisesti Amaa ja Jadea toivoen, ettei eräs nimeltä mainitsematon hyökkää heti kunnianloukkauksesta kimppuun, “plus ryhmän tasapäisyyden nimis Cel tai Maria”, Coz yritti piilottaa himoitsevan katseensa ninetalesiin.

Vega väläytti hätäisen katseen Marialle.

Zorion aukaisi suunsa: “Mar-”

“Haluaisin nähdä kylän, jos sopii”, se sanoi selkeästi, että Zori varmasti ymmärtäisi. Miehestä tuntui, että ninetales piti hänelle mykkäkoulua jostain syystä, mutta antoi tilaa.

“Cel myös!” cosmog nosti käsiulokkeensa vuorotellen ilmaan.

“Mä lähden kans”, Amazonite ilmoitti tuijottaen Cozmista haastavasti.

“Senkus meet”, Coz mutisi kummastuneena ja hymyili Jadelle. “Toivottavast meist on apuu.”

Ama päästi nöpsähtäneen hm!-äänen ja söi oranmarjan kiukkuisesti mätsyttäen.

Zorion laskeskeli lopulta ryhmiä. “Hetki, teitä on yksi enemmän. Maria, Vega, Celestia ja Amazonite, meil mä, Cozzu ja Jade. Nyt ei menny kalapuikot tasan!”

“Totta, Jade tänne kans. Se on liian hyvä teille!” Ama murisi kieli sinisenä marjan syönnistä.

Coz käänsi tämän Zorionille, hän henkäisi järkyttyneenä sienen sanoista.

“Cel, etkö sie tulis ettimään hiillostavia kasoja ja kantamaan vettä meijän kans?” Coz houkutteli mahdollisimman siirappisesti. Pikkuinen puisteli päätään epäluuloisesti ja pakitti Marian häntien sisään piiloon.

“Entä Maria, sie-”

“Haluan nähdä kylän”, se toisti tomerasti.

“Mennään vaan, en huomannu yhtäkään kekälettä koko matkalla. Helppo nakki!” Zorion kuiskasi Cozille.

“Ei kuiskita seurassa”, Vega mutisi otsa kurtussa. Zorin huomautus kuulosti kieltämättä houkuttelevalta. Coz oli muutenkin heiveröisemmästä päästä fyysisesti, joten tuo vältteli työtä jos vain mahdollisuus oli. (Tietenkään yleinen lusmumaisuus töitä kohtaan ei liittynyt tähän!) Jos pokemoneille ei kelvannut, niin mikäs siinä.

“Se taisi olla siinä sit. Tavataanko Jubilifessa, kunhan jutut on saatu jutskailtua?” Zorion kysyi ja suunnilleen nielaisi puolikuivan nuudelimytyn yhdellä kertaa alas ja haaveili hotellin sängystä jo.

Pokemonien joukkio äänteli myöntyvästi.

Coz lapikoi nuudeleita saadakseen Zorionin kiinni, mutta tuota huolestutti porukasta eroaminen laiskuudesta huolimatta. Se yritti katsella Vegaan, mutta se puheli hiljaa Marian kanssa. Hetki. Aivan kuin-

“Me voidaan ottaa astiat, Jubilifessa luulis niiden pesun sujuvan hyvin”, Zori keräsi kippoja ja kuppeja, jättäen osan mahdollisesti pokemonien tarvitsemista tavaroista kassiin. Vegasta tuli kassin vartija.

“Vega, kaik ok?” Coz kumartui kysymään linnulta. Oli lusmu olo, kun muut siivoilivat tavaroita, mutta piti kysyä.

“On minulla. Maria vain tarvitsee apua”, Vega painotti sanaa. “Varmasti kyläläiset avustavat, mutta luultavasti palaamme hieman hitaammin. Ai niin, sopiiko sinulle, että-”

“Mikäs tirpalla on?” Zori oli ilmestynyt kaksikon viereen. Tämä oli käynyt moikkaamassa Mariaa, muttei saanut mitään irti.

“Mietin vaan, jaksaako Vega kuskaa koko matkaa tota kassii, se kun näyttää aika täydelt”, Coz totesi viattomasti. Tottahan tämäkin on.

“Hihi kassit”, Zori hihitti ja paineli reppu selässä valmiiksi takaisin vievälle polulle. Tämä ja Jade juttelivat parhaan kykynsä mukaan.

Vega vilkaisi miehen perään. Tarpeeksi kaukana. “Niin sopiiko, että-”

“Lähetään vetää!” Amazonite karjui turvallisen välimatkan päässä Cozmisesta ja odotti Marian kyytiin pääsyä. Cel kilisi ympärillä.

Vega vilkaisi epätoivoisesti, kaikkialla oli liikaa korvia.

“Voi tulla joo, jos emol sopii”, Coz vastasi. Vega oli yllättynyt viestin perille menosta ja Coz virnisti. “Nähään joku päivä!” tämä sanoi ja nosti tälle jätetyn korin, minkä oli raahannutkin tänne asti.

Ja niin porukka heiheisti toisensa ja jakautui kahtia.



Cosmic pysähtyi äkisti ja kääntyi heti, kun takaa kuuluva rapina ei ehtinyt loppua ajoissa. Joku seurasi tätä aivan selvästi.

“Tule näkyviin!” susi murahti. Hetken kuluttua pöpeliköstä asteli varovaisesti pieni zorua. Mic katui heti karkeaa ääntään. “Loki, siekö siinä?” se kysyi, vaikka tunnisti pokemonin selvästi.

Loki nyökkäsi.

Cosmic istahti ja kumartui alas, jotta ei näyttäisi niin uhkaavalta kivisine harjaksineen. “Mitäs sinä täällä?”

“Haluan nähdä äidin haudan”, se sanoi tasaisesti. Sen pentumainen ääni ei yhtään sopinut sanojen painolle.

“Niinkö?” Mic sanoi vahingossa.

“Entä itse?” Loki kysyi haastavasti otsa rutussa.

“Olin lähdössä kattomaan, onko pokemonien kylä missä hapessa”, Cosmic kertoi. Tuntui, että zorua osaisi lukea ajatuksia tai vähintään tunnistaa valehteleeko joku, niin parempi vain kertoa suoraan. Ihan vain varoiksikin.

Pentu pohti hetken. “Vietkö minut haudalle, jos opastan sinut ensin kylään?”

“Tehdään niin”, Mic sanoi. “Jaksatko kävellä vai kannanko?”

“Jaksan, en ole mikään pentu”, Loki murahti ja tepasteli suden ohi, joka katsoi surkeana tämän perään.

‘Olethan etkä tiedäkkään, kuinka pieni vielä.’



Kuivat oksat rutisivat raskaiden jalkojen alla, kun aggron laski koverretun kannon vesineen varovasti tasaiselle maalle. Se tasasi hengitystään ja pyöräytti hartioitaan.

“Isä, jaksatko?”

Aggron kääntyi ääntä kohti. Sitä lähestyivät pupitar ja kaksi tyranitarta. Kysyjä oli pienempikokoinen tyranitarista, toinen tämän tyttäristä.

“Eihän tämä vielä mitään!” aggron pullisti jo valmiiksi kivikovaa hauistaan, mutta säpsähti lapojensa välistä säteilevää terävää kipua. Tytöt kiiruhtivat lähemmäs huolestuneina. “Ei tämä mitään”, rautatyyppinen toisti käheästi. Päivän veden kantaminen alkoi tuntua kropassa.

“Rauhallisesti nyt rakas, saat sinä levätäkkin välillä”, suurempi tyranitareista nosti kannon vaivattomasti.

“Ei kyllä-”

“Olemme vahtineet vuoria koko päivän, ei täällä ketään-” pupitar aloitti, kunnes huomasi kaukana alhaalla liikettä.

“Ihmisiä!” tämän sisko oli ennättänyt ensin ja lähtenyt valmiiksi harppomaan rinnettä kohti.

“Ei tarvitse, rauha vain”, äiti sanoi. Toisen kääntyessä hämmentyneenä tämä jatkoi: “Tuskin niistä mitään haittaa on, kerran ovat lähdössä.”

“Oho menevätpä kovaa”, pupitar sanoi tirkistäessään alas.

Vanhempien uteliaisuus otti vallan ja nämä riensivät vilkaisemaan, mikä oli kyseessä.



Coz oli horjahtanut ja ottanut pari hölkkäaskelta automaattisesti, mutta alamäessä vauhti kiihtyi jatkuvasti ja piti pitää jalkoja sitä mukaa liikkeessä. Tuo oli pudotanut Zorin pyhän pajukorin, jota Zorion jäi pelastamaan matkan varrelle.

Hyvä ettei Jade pyörinyt mukana, kun juoksi minkä pikkuisista jaloistaan pääsi. Painovoima tosin tuntui olevan kovin kiintynyt sieneen tai tämä ei vain päässyt järjettömän lujaa Cozmiseen verrattuna.

Tällaista vauhdin huumaa Coz ei ollut tuntenut aivan hetkeen. Eikä hän lopulta oikein tuntenut jalkojaankaan. Hän oli hajoamispisteessä tähtitomuksi, kun juoksi suoraan pusikkoon. Silloin tuo tunsi taas, mutta enemmänkin kuivien, terävien oksien naarmuttamat posket ja käsivarret.

“Ootko ok?” Zorion oli ehtinyt toisena alas ja Jade kipitti niin kovaa kuin pääsi.

“Sattuu, mut hengis”, Coz laahusti puskosta.

“HYI HELE korjaa naamas!”

“Korjaa ite, en mie nää ilman peilii!”

Jade toimi Cozmisen peilinä ja opasti tuota itsensä paikkaamisessa, kun taas verikammoinen Zori oli häädetty samaiseen pusikkoon turvaan. Puoli askelta eteen, kolme taakse.

Sillä välin Vega oli lentänyt edeltä kylään Celestian kanssa.

“Eiiiii päästetä~”

“M-miten niin ei?”

“Ootte ihmisten kavereita, se riittää syyksi”, melkoisen happaman näköinen teddiursa vastasi muurin luukusta. Muuri näytti sarjakuvista tutulta pystypuineen.

“Tulimme auttamaan, ei seurassamme ole edes ihmisiä”, Vega sanoi hämmästyneenä.

“Ei riitä, käryätkin niille, hyhhyh”, toisena vartiana ollut karrablast piteli suurieleisesti nenäänsä. Pokemonit näillä main vaikuttivat hyvin Amamaisilta, mutta pahemmilta. Ja siitä puheen ollen...

“Kuulkaas hölmöt, haluun puhuu teijän pomon kanssa!”

Teddiursa kohautti olkiaan ja hävisi luukulta. Karrablast hymyili hyvinkin kissamaisesti, kunnes teki tietä näiden pomon naamalle.

“Mitä asiaa?” teddiursaakin happamamman näköinen ursaring mörisi.

“M-me vaan tultiin ojentaa auttava käsi. Kuulemma mettäpalo teki tääl tuhoja?” Ama sai kerättyä rohkeutensa varsin nopeasti säikähdykseltään.

“Ei tarvita apuu”, luukku läimäistiin kiinni. Toiselta puolelta kuului hihkumista.

“Pöö!”

Luukun kyläpuolelta kuului kiljaisuja ja karjahdus.

“Cel löysi tovereita!” Celestia avasi luukun ja kurkkasi sisäpuolelta muita.

“Cel tule kavereiden luota pois, niin lähdetään”, Vega sanoi lievästi hätääntyen. Lintu ei edes huomannut missään välissä, että Cel hävisi!

“Okei”, se vastasi apeasti ja pusertui luukusta läpi.

Maria sipsutti muiden lähtiessä pois päin kylältä. “Kuuntelin tuolla sivumpana. Niillä on vaikeaa, kun uutta tietäjää ei ole löytynyt.”

Vega pohti hetken. “Mainitsiko se larvitar Freya- nimisen zoroarkin? Mahtoiko hän olla kylän tietäjä.”

Luukku aukesi silmänräpäyksessä. “Tiedätte Freyan?!” karrablast oli ilmestynyt luukulle ja miltei tunki siitä läpi, mutta malttoi mielensä.

“Kuulimme vain nimen hetki sitten. Eräs tuttavamme hoitaa Lokia”, Vega päätti selittää, josko se voittaisi näiden luottamuksen. Se pomppi heti lähemmäs, kun karrablast viittoi sille.

“Hyvä että poju selvisi, mutta luvatkaa, ettette tuo häntä ainakaan ennen uuden tietäjän valintaa tänne”, luukulta kurkkaava teddiursa kuiskasi. “Loki on aivan liian pieni tietämään ja kantamaan tulevaisuuden taakkaa, mitä se sitten tuokaan. Ja totta puhuen Freyallekin tieto vaikutti hyvin raskaalta.”

“Anteeksi että utelen, mutta miten tietäjät oppivat tulevasta?” Vega kysyi. Muurin sisällä näkyi majoja rakentelevia pokemoneja ja auringonpaistetta, joten täällä nähtävästi asiat olivat sittenkin mallillaan. Lintu joutui hämilleen, kun karrablast vastasi:

“Kuulemma nimitysmenojen jälkeen tähdet kertovat, mutten ole satavarma miten”, se vilkaisi joukkiota pahoittelevasti. “Sori tiuskimisemme, mutta meidän pitää pitää kaikki vieraat loitolla tietäjän valintaan saakka. Olemme kuin karanteenissa!”

“Muutenkin turkkia kihelmöi inhottavasti, tuntuu kuin jotain olisi tekeillä”, teddiursa harasi käsivarsiensa turkkia.

“Ursa Junior!” huusi ursaringin ääni.

“Tullaan!” teddiursa katosi luukulta.

“Sori vielä, mut voitteko lähettää Lokille terkkuja? Ja voimia etenkin, Freya oli meille kaikille rakas, mutta tämä on varmasti paljon rankempaa hänelle”, karrablast sanoi varovasti. “Freya kuoli miten eli, suojellen muita.”

“Sanotaan”, Vega lupasi ja pyrähti lentoon saman tien kasseineen. Cel seurasi tätä poukkoillen.

“Hukkareissu, mut tulipahan tehtyä”, Ama mutisi.

“Ainakin ovat turvassa”, Maria sanoi ja tallusti edelle.

Vegan päässä raksutti. ‘Tähdet kertovat’ kuulosti jotenkin kauhean tutulta, kunnes toissapäiväisen pokemonin tapaaminen tuli mieleen. Liberius-gothorita, hän voisi tietää! Mutta miten saada yhteys Caijoun alueelle, sehän saattoi olla vaikka kuinka kaukana. Lisää raksutusta ja päivien kelausta. Tuon pitäisi olla Maxwellin kanssa, saisikohan tähän miten yhteyden? Ai niin, onkohan Papu siellä myös? Päähän tuli sen masiinan kuva, millä delphox otti kuvia ja selasi nettiä. Kerran siinä oli internetyhteys, niin Vegan ymmärryksen mukaan sillä pystyi ottamaan yhteyttä mihin vain netilliseen koneeseen. Olisikohan Jubilifessa-

“Maria, jaksatko juosta Jubilifeen asti?”

“Jaksan. Amazonite, hyppää kyytiin”, kettu pysähtyi siksi aikaa, että shroomish kiipesi jälleen selkään ja sai kunnon otteen jaloillaan. Sitten kyyti oli kylmä, kun lentävät syöksyivät mukaan.



Cozmisella oli lähestulkoon koko naama muurattu laastareilla umpeen, kun tuo vihdoin pääsi itsensä käsittelystä. Zorion kulki vähän kauempana kuin peläten, että naarmut suihkisivat tuohon asti. Ole hyvä mielikuvista.

“Ehtiiköhän Jade samaan aikaan kylään kun me?” Zori uskalsi kysyä kompuroidessaan puusilpun läpi. “Sil on niin pienet jalatkin.”

“Se varmaa o tottunu kulkemaan tämmöses eikä kompastele niiku myö pitkäkoipiset”, Coz nyt sotkeutui omiin jalkoihinsakin, joten puunroipe oli aika haaste verraton.

Kipitettyään mäen ylös asti kolmikko oli päättänyt jakautua vielä kerran. Coz ei viitsinyt puolittautua tähtipölyksi näiden silmien edessä, joten päätettiin että Jade kiertäisi paloalueen lyhyemmän laidan. Vaikka kaksi tunaria jäikin kahden, nämä voisi uhrata- eikun kyllä nämä jotenkin löytäisivät perille.

“Painun suihkuun heti kun pääsen”, Zorion haaveili jo hotelloitumisesta, vaikkei kotiin todellakaan ollut kovin pitkä matka. Oli kyllä parempi, että he lepäisivät ainakin seuraavan yön pienessä kaupungissa.

“Suihkust tuli mieleen, et kuuletko tuon rapinan?”



Aggronilla, tyranitareilla ja pupitarilla olikin tänään melkoisesti ihmeteltävää.

“Enpä ole moista aikaisemmin nähnyt”, aggron sanoi syvästi hämmästyneenä.

“Näkeekö kaikki saman? Paloalueen yläpuolela on pilvi, josta sataa vettä?” pupitar hämmästeli.

“Ei tarvi kantaa vettä enää!” nuorempi tyranitarerista hihkui ja heitti tyhjän puupölkyn korkealle ilmaan.

“Ei tuo kyllä normaalia ole, vaikka tarpeeseen tulikin”, äiti-tyranitar mutisi.


Pitkät hiukset valuivat vettä tanssin tahtiin, letin heiluessa tiukkana patukkana menossa mukana. Traveler oli jo hengästynyt, mutta jatkoi varmuuden vuoksi tekemällä muutaman syvän kyykkyhypyn, jotta varmasti kaikki vesi ropisisi alas. Tämän jälkeen pilvi katosi utuna ilmaan ja nainen itse jäi huohottamaan nokiselle maaläntille.

‘Tuon pitäis auttaa’, Traveler ajatteli ensimmäisenä. Mitä luultavammin tämäkin ulottuvuus pyyhkiytyisi pois ja työ olisi turhaa, mutta jokin tunne nakersi naisen sydämessä. Hänen salamansa oli sytyttänyt palon ja hän myöskin sammutti sen sateellaan. Metsässä kulkiessaan hän oli nähnyt tuoreen haudan ja vatsaa väänsi. Eihän hän tahallaan, mutta silti…

Traveler nousi, puisteli housujaan pahemmasta noesta ja lähti vain kävelemään johonkin suuntaan. Se oli parempi, kuin paikallaan pysyminen.

‘Pitäisi kehitellä noenirroittaja’, hän lisäsi mielensä keksintölistalle.



Vegan porukka jäi pitämään sadetta tuuhean kuusen alle. Nuo eivät ehtineet kovin kauas kylästä ja tämä olikin oikeastaan näiden onni. Maria pusersi kyntensä neulasiin hampaat irvistyksessä.

“Kaik ok?” Amazonite ehti ensimmäisenä tiedustelemaan. Sen otsa oli pienellä huolirypyllä.

“Ei.”

Nyt Vegakin pomppi lähemmäs. “Eikai se vielä-”

Kettu nyökytteli vimmatusti ja parahti. Hännät huiskivat neulasia sinne sun tänne ja autuaan tietämätön Cel yritti nappia niitä ilmasta kiinni.

Vegan sydän jyskytti vimmatusti. ‘Mitä pitäisi tehdä? Mitä pitäi-’
“Mic-täti!” Cel kilisteli heti halaamaan lycanrocia eikä Vega ehtinyt kiljaistakkaan vastaan mitään. Tämän yllätykseksi susi pörrötti cosmogin utuista päätä hyväntuulisesti ja kysyi kuulumisia.

“Helkkari”, Maria kähisi irvistäen. Vegan päässä raksutti huimaa vauhtia, uskalsiko sutta jättää muiden lähelle, vai pitikö taistella ja ajaa se pois? Sillä oli kyllä Loki mukana ja Cel näytti ainakin sillä sekunnilla olevan turvassa, muttei sen lopullisia aikomuksia tiennyt, olihan se tapellut Cozmisen ja Vegan kanssa aikaisemminkin. Tämä muistutti sitä lauttapulmaa, jossa piti saada koko porukka ja tarvikkeet toiselle puolen jokea, kunhan kaikki säilyivät ehjin nahoin. Vega vilkaisi suteen, joka pälyili huolestuneen näköisesti ninetalesia.

Cosmic asteli lähemmäs Loki perässään. “Maria ootko-”

“En hitto vieköön ole!” kettu parahti. Hikikarpalot sekoittuivat sadepisaroihin.

Vegan ajatukset alkoivat vihdoin selkeytyä. “Ama ja Celestia, menkää ilmoittamaan Jaden porukalle!”

“Selvä!” Ama lähti kipittämään loivaan alamäkeen, joskin iloisesti kilistelevä Celestia kiisi tuon ohi hyvinkin sukkelasti. Jubilifen reitti täältä päin olisi helppo kulkea ilmateitse ja jalkaisinkin selviytyisi helpoiten, jos oli tottunut maastoon ja oli tarpeeksi pieni puikkelehtimaan aluskasvillisuudessa.

Vega yritti pitää katseensa mahdollisimman tiukkana, mutta hermostuneisuus pehmensi sitä, kun pyysi sutta auttamaan Marian ylös ja takaisin kylään. Kuusen alusta oli kaukana suojaisasta synnytyspaikasta. Sentään sade oli lakannut lähes niin pian kun oli alkanutkin.

“Mennään me edeltä”, Vega sanoi Lokille ja johdatti tämän kylän portille, vaikka varmasti osasi sinne silmätkin kiinni.



Muurien sisäpuolelta kuului yleistä hälinää ja vilskettä heti, kun yleinen aavistus Lokin lähestymisestä yletti kylään. Oli kuin automaattiovista olisi kulkenut. Pokemonit tervehtivät Lokia onnesta soikeina eivätkä välittäneet Vegasta mitään.

“He lähettivät terveisiä”, Vega sanoi huvittuneena.

Zoruan hymyilevä naama pilkahteli pokemonien aallokossa.

Vähitellen Lokia piirittävästä laumasta irroittautui muutama pokemon, jotka huomasivat Marian tilan. Nämä riensivät ninetalesin luokse ja kaappasivat tämän lempeästi hätyyttäen  suojaisimmalta näyttävään luolaan kallion kupeessa. Vega lennähti oksalle nähdäkseen paremmin. Luolassa oli valmiiksikin hurjan monta loukkaantunutta, mutta moni oli sen verran hyvässä kunnossa, että useampi pää nousi ihmettelemään tulokasta.

Vega istahti mukavammin paikalleen, muttei voinut rentoutua kunnolla. Sentään Maria oli kunnossa ja oletettavasti muutkaan eivät olleet sokerista tehty, mutta päivä alkoi vähitellen hämärtää. Pitäisikö lähteä katsomaan, löysivätkö Cozminen, Jade ja Zorion Jubilifeen asti? Ja miksi Ama ja Celestia piti lähettää näitä etsimään? Vega parkaisi tuskastuneena. Sentään tuuli oli ehtinyt rauhoittua eikä Celillä pitäisi olla karkaamisen vaaraa, mutta silti… Staravia alkoi tepastella oksalla ja nykiä vähän jokaiseen ilmansuuntaan. Tuntui, että pitäisi olla jokaisessa paikassa, mihin ei tietenkään kyennyt. Vega huokaisi, laski päänsä ja säikähti avattuaan silmänsä.

Cosmic oli tuijottanut tätä koko ajan pää takakenossa. Susi hymyili pienesti, käänsi katseensa eteen ja seurasi pokemonien pyörteilyä. Nähtävästi Lokin uutuudenviehätys alkoi hellitä, koska zorua pääsi liikkumaan vapaammin eikä tarvinnut puhua kyläläisille yhtenään. Loki oli kipittämässä hissukseen Cosmicia kohti, kun vastaan tuli sunflora ja pari hoppipia.
“Osanottoni!” pienempi hoppipeista sanoi. “Kävimme äitisi haudalla tänään. Hän menehtyi niin nuorena.”
“Mutta eihän tälläisille voi mitään, pitää vain jatkaa etiäppäin”, sunflora sanoi tomerasti.

“Oletko miettinyt tietäjäksi ryhtymistä?” toinen hoppipeista kysyi ja heti tämän kaverit ja muutama muu silmäpari pahasilmästi pokemonia. Cosmic oli yksi mulkaisijoista.

“E- meinasin vaan, että seuraava tietäjähän on yleensä valittu viimeistään kolmanteen auringonlaskuun mennessä. En tiedä ketään vapaaehtoista, kun ei kukaan ehtinyt miettiä Freyalle seuraajaa”, isompi hoppip jatkoi.

Loki katseli tassujaan vaitonaisena.

Vega huomasi kauempana tutun näköisen teddiursan, joka näytti hyvin haikealta Lokia katsoessaan. Ilmapiiri oli samanoloinen, jos joku yrittäisi lohduttaa uhrilammasta.

“Mennäänkö nyt katsomaan sitä hautaa?” Cosmic asteli zoruan vierelle ja mulkaisi pikaisesti hoppipia. “Kylä näyttää olevan suht kunnossa. Ehditään takaisin ennen pimeää, jos lähdetään nyt.”

Loki päästi jännityksen henkäisyn muodossa pois kehostaan ja kipitti Micin perässä portille ja pois kylästä.

Päivä oli kääntymässä iltaan, mutta aurinko olisi vielä jonkin tunnin antamassa valoaan. Vasta hetki sitten pohjoisesta ja lumisesta Sampsushosta tänne kesään hokkuspokkurointi pisti Vegan pään väkisinkin sekaisin. Se odotti, että Cosmic sai jolkotettua kylän portista ulos Loki perässään ennen kuin nousi siivilleen. Kylän yllä kaarrellessaan staravia ei huomannut mitään liian erikoista ja laskeutui lopulta luolan suulle, jonne Maria kiikutettiin hetki sitten. Tummaturkkinen kettu oli hankala paikantaa luolan lämpimimmästä syvennyksestä siinäkin vaiheessa, kun linnun silmät tottuivat pimeään. Se tervehti hiljaa kuin luolaa itseään, kuopsutti suuaukon lattialle jätettyjä saniaisia ja vaappui hitaasti luolan perää kohti. Kallioksi kivi tuntui jopa lämpimältä. Hämärästä pystyi erottamaan monien metsän pokemonien siluetteja, joista vähän jokaisella oli ties millaista käärylettä ja haudetta raajoissaan tai muualla kehossaan.

Oikeastaan pimeää karkoitti pieni, liki sykkivä sinivioletti himmeä valo, joka hohti Marian häntien päistä. Pari niistä huiskasi niin kuin aikaisemmin, mutta kettu itse oli huolestuttavan liikkumaton.

“Sinä taisit tulla tämän mukana, etkö niin?” ninetalesin vierellä nököttävä rowlet käänsi päätään kuumottavasti suoraan Vegaan päin. Tämä ei kuitenkaan ehtinyt vastata mitään. “Viitsisitkö tuoda ihan tavan oranmarjoja metsästä? Hän kaipaa vähän lisävoimia”, pöllö jatkoi tottuneesti, mutta silmissä kuulsi väsymys. Vega huolestui vähemmästäkin ja kiisi metsään niin suinkin kuin kykeni.

“Cel näkee Cozmisen!”

“Mitääh!?!”
“Cel näkee-” cosmog leijaili alemmas lähemmäksi Amazonitea, “Cel näkee Cozmisen!!”

“Joo joo kuuluu!” Ama murahti. “Missä?”

“Tuollanoin!” Cel osoitti viimeisten puiden toiselle puolelle, jotka reunustivat metsäpalon aukeaa. “Tule!” pieni liihotti edeltä ja Ama joutui juoksemaan hiessä perään.

Cozminen tähyili ylempänä rinteellä häämöttävän Jubilifen siluettia käsi lippana suojaamassa silmiä auringolta. Ilta värjäsi kiipeilijöiden suosimia kallioita oranssiksi. Jade kipitti vierellä ja tähyili varoiksi vielä savua, mutta mitään ei ollut enää kytemässä sateen jäljiltä.

Zorion naputti kännykkäänsä edellä. Metsässä yhteys oli huono, joten puhelin oli ollut kiinni koko reissun. Hymy nousi tämän kasvoille, kun käänsi titaanipanssarihypersuperlasitetun masiinan näytön Cozmista kohti taakseen. Tietenkään tekstiä ei voinut lukea, joten hän ilmoitti: “Zeru lähettää terveisiä ja kysyy vointia. Laitanko jotain takaisin?”

“Terkkuja vaan, kunhan ei samoi bumerangina takasin. Varmaa pitää ilmotella huomenissa, miten jatketaan takasin vai lähetäänkö myö suoraan kylmästi jatkamaa matkaa. Kunhan sinne asti selvitään”, Coz katseli kaukana häämöttävää Asteralesin ketoa, jossa oletti Zerun ja Lunan odottavan.

Puhelin pirisi uudelleen juuri, kun Zori oli saanut viestin lähetettyä ja oli tunkemassa härveliä taskuun. Hän päästi höyryveturimaisen äänen ja luki viestin saman tien, ettei tulisi vahingossakaan sanomista. Nyt ei kyllä hymyilyttänyt. ”Lokia ja Lunaa ei kuulemma näy missään. Luna oli jättänyt kukkien kastelun kesken, joten nämä lähtivät aika äkkiä.”

“Mitäs pyllyä?” Coz ei keksinyt muuta sanottavaa. Lokin karkaamisen metsään vielä ehkä ymmärsi, mutta että kiltti Lunakin? Yht’ äkkiä Coz tunnisti jonkin pienen ja kilisevän huutavan nimeään. Puiden suojasta puikkelehti tuttu cosmog Amazonite perässään viipottaen.

“Vega sanoi, että pitää sanoa Jadelle!” Cel sanoi hyvin tyytyväisenä, kun sai tehtävänsä suurimmalta osalta päätökseen.

Jade kipitti heti veljeään vastaan, joka ei onneksi enää näyttänyt nilkuttavan pahemmin. Se nosti kuitenkin varoiksi kipeytyneen jalkansa ylös ja pyöritteli sitä varovasti tunnustellen. “Loppu porukasta pääs oletettavasti pokemonien kylään, mutta Marialle tuli joku juttu”, Ama tuijotti Cozmista liki haastavasti.

Puhe käännettiin selvyyden vuoksi Zorionille, joka tietenkin säikähti viestin loppua. “Miten niin tuli joku juttu? Sattuko jotain nii äkkiä jakaantumisen jälkeen?”

Coz vilkaisi Jadea ja Amaa, muttei saanut tukea sieniltä. “Tuotah… Ymmärrykseni mukaan Maria odottaa eggiä. Munaa. Semmoista juttua, mist kuoriutuu upouusi pokemon”, tämä selitti sitä mukaa, kun Zori kävi hämmentyneemmän näköiseksi.

“... Miten niin preganté?” mies kysyi uskomatta korviaan. Tämä ei huomannut viime aikoina mitään ihmeellistä- jos tämän päiväistä ei lasketa mukaan, mutta Zori oletti sen tavalliseksi oman tilan haluamiseksi eikä siinä ole mitään pahaa.

“Kai hoitoloiden ihmiset sanoo ´en tiedä miten se tapahtu, mut tässä siulle egg´ ihan syystäkin”, Coz huomautti myötätuntoisesti hymyillen. Tämä kylläkin epäili, että puhe oli harjoiteltu ja sanottiin selvissäkin tapauksissa, mutta Coz ei ollut alan asiantuntija eikä viitsinyt sanoa mitään.

Zorion tuhisi keskittyneesti ja näytti pohtivan kovaa.

“Vegako tuolla viilettää?” Jade katsoi pokemonien kylän yllä kaartelevaa lintua, joka nähtävästi huomasi jotain ja leijaili puiden sekaan.

Porukan ylle laskeutui hiljaisuus.

“... Mitäs muuten tehään? Onkohan kuitenkin parempi, et jatketaan Jubilifeen keskenämme?” Ama avasi suunsa ensimmäisenä.

“Niin, varmaan liika porukka säikyttää muutenkin pokemoneja”, Zori sanoi ennen kuin Coz ehti avata suutaan.

"Kyläläläiset sanoi pahasti. Haistaan muka ihmiselle", Cel sanoi närkästyneenä. Pokemonit ja Coz mulkaisivat Zoria tämän huomaamatta, sillä hänellä oli nenä kännykässä kiinni.

"Ilmotin, että yritetään pitää silmät auki Lunan varalta. Toivottavasti tulee vastaan jossain vaiheessa tai osaa kotiin ite", Zori sanoi lopulta. "Ei varmaan voi oikein muuta, kuin kipittää kaupunkiin. Alkaa tulla kylmä", hän hieroi kananlihaisia käsivarsiaan ja yritti naurahtaa kevyesti. Mies kylläkin vilkuili takaisin metsään huolestuneena koko matkan ajan.



Arpinen clefairy taittoi berrypusikosta oksan, jossa oli pari puolikuivaa marjaa. Berryt eivät maistuneet kovin mehukkailta ja se irvisti. Onneksi marjoissa ei tuntunut tuhkan makua. Keijutyyppinen oli jäänyt äkkiä Lokista jälkeen, sillä tämä yritti varjostaa mahdollisimman hiljaa. Välillä se kuitenkin huomasi edellä kulkevan lycanrocin ja seurasi tämän jälkiä parhaansa mukaan. Se pohti viettääkö yö Jubilifessä ja jatkaa etsintöjä vai kiiruhtaa kotiin yötä myöten. Siipien havina pokemonin yläpuolella herätti sen ajatuksistaan.

“Luna, mitä sinä täällä?” Vega kysyi syvästi hämmästyneenä. Se laskeutui yhdelle jalalle, sillä toisen kynsissä riippui oksallinen oran-marjoja.

“Loki lähti kotoo, jote yritän löytää hänt”, clefairy totesi möreällä äänellään. Se aisti linnun rauhattomuuden. “Joku hätän?”

“Maria yrittää synnyttää. Pitää viedä nämä pokemonien kylään- sinne on ihan lyhyt matka, voin näyttää tien sinne”, Vega oli jo nousemassa siivilleen.

“Selvä!” Luna sanoi, repäisi vielä toisen oksan piilossa olevia oran berryjä ja kipitti Vegan perään.



Mariasta ja rowletista Vega viipyi turhan pitkään marjanhakumatkallaan, mutta lopulta lintu lensi suoraan luolan perukoille ja alkoi perata marjoja oksasta. Ninetales söi kaikki lähelle pyörineet berryt liki pureksimatta. Tämän voimat alkoivat palautua nopeasti.

“Eggin pyöräyttämisen ei pitäisi edes tuntua missään, mutta jännitys iskee kropan lukkoon. Joko poloista on peloteltu tai on muuta stressiä”, rowlet kuiskutti Vegalle. Kuulemma sama oli selitetty Marialle ja lyhyesti kuulusteltu kotioloista, mutta kettu ei ollut sanonut mitään.

Luna kipitti sukkelaan luolaan ja jakoi tuomiaan marjoja muille potilaille. Onneksi se päästettiin porteista heti läpi, kun Vega oli ilmoittanut clefairyn olevan kaveri.

“Ei h******n ****n *****!!” Maria karjui ilmoille kaikki Zorionilta oppimansa kirosanat. Vähitellen sanavarasto alkoi köyhtyä, joten osa pääsi uusintakierrokselle.

Luna taapersi hätääntyneen Marian luokse ja kuiskutti tälle lempeitä sanoja, silittäen liki kuumeista harjaa. Ninetalesin hännät viuhtoivat pehmusteheiniä niin, että niitä sateli tummalle turkille. Sentään niissä ei palanut tuli.

Vegan kulmat olivat rutussa myötätunnosta, muttei osannut avustaa itse mitenkään. Lunalla näytti olevan tilanne hallussa, sillä lopulta hännätkin rauhoittuivat. Maria kihisi hampaidensa välistä takajalkojen raapiessa heiniä ympäriinsä.

“Ei pitkään enää”, rowlet sanoi ja käänsi pöllömäisesti kasvonsa Vegaa päin. “Jos et kykene jäämään katsomaan, niin voisitko hakea lisää marjoja?”
Vega nyökkäsi, oikoi siipiään ja horjahti. Tämä oli erehtynyt katsomaan luolan perälle.

“Hetki, oletko kunn-”

Vega pyörtyi.



Cozminen johti porukkaansa auringonlaskuisessa Jubilifessä. Kylä oli kaikessa kesän vehreydessään rauhallinen ja kaunis, ilma tuoksui jälleen herkulliselta vaikka metsäpalosta olikin alle päivä. Jotenkin koko paikka tuntui hyvinkin satumaiselta ja ihanalta jättimäisine puineen, mutta ympäröivästä vilinästä huolimatta olo oli jotenkin ontto ilman Vegaa. Sentään Cel kilisteli vieressä ja kiisi ensimmäiseen tammeen ystävystymään löytämänsä tokkuraisen zubatin kanssa.

“Ihmisiäh”, Amazon nurisi naama rutussa. Se pälyili rauhallisesti laahustavaa populaatiota ympärillään.

“Onneks illal ei oo paljoa liikennettä”, Coz sanoi.

“Ei paljoa?!” Ama huusi säikähtäneenä. “Jos tää ei ole paljoa, niin paljon paljo sitten on?!”

“Yritetään lähteä heti aamusta, ennen kuin on liikaa väkeä taas”, Jade ehdotti.

Zorion katseli katua jalkojensa alla niin keskittyneen näköisesti, ettei Coz kääntänyt puhetta.

“Cel sai kaverin!” cosmog kilisteli takaisin poukkoilemaan porukan ympärille. Jaden onnitellessa tätä tähtisumupokemon kikatti, kävi toivottamassa zubatille hyvät yöt ja jatkoi porukan mukana näiden löytämään majataloon. Coz ja Cel ahtautuivat yhden hengen huoneeseen. Zorion sai seurakseen enemmän ja vähemmän suhisevat sienisisarukset. Amazonin suurin ilon ja onnen päivä oli todellakin tapahtumarikas, mutta sentään uni sai sen unohduksiin aamuun asti.



Vegan toetessa ei kuulunut minkäänlaista kiroilua. Ei oikeastaan paljon muutakaan. Lintu ponnahti oljilta ylös sulat pörrössä, niin kuin taisteluvalmiudesta olisi mitään apua.

Marian kylki kohoili hitaasti unen tahtiin. Luna istui tämän vieressä liki kyynelsilmin. Varmaan kyyneliltäkään ei vältytty, joten clefairy taisi olla edelleen herkillä. Se hymyili Vegalle pehmeästi. “Täällä se on”, clefairy viittoi lintua lähemmäs ja nosti varovasti yhtä hännistä. Niiden keskelle oli suljettu ihan upouusi, kellertävä egg vihreillä täplillä, niin kuin ne yleensä alkupäivinään ovat.

Maria nykäisi unissaan häntänsä takaisin ja kääräisi senkin munan ympärille.

Näin lähellä eggin syntymää Vega ei ikinä ollut ja se meni pyörtymään. No kokemus tämäkin. “Onnea”, Vega sanoi nukkuvalle ketulle.

“Kuten tiedätte, pokemonit toipuvat ihmisiin verrattuna synnytyksestä pian. Suosittelen kylässä yöpymistä kuitenkin, vaikka voitte jatkaa matkaa jo huomenna”, rowlet sanoi ja näytti nyt paljon pirteämmältä.

Vega muisti, että totta kai pöllö nyt oli virkeämpi illemmalla. Synnytyksestä toipuminen oli kylläkin uutta tietoa, sillä kropan kiinnostavuus oli melkoisen pientä antiikkiin verrattuna.

“Portin vierellä on vierasmaja. Voitte yöpyä siellä”, rowlet kertoi nyökäten oikean suunnan luolan seinämien läpi. Kaksikko toivotti hyvät yöt ja kipittivät luolasta ulos potilasmonien kornastaessa jo.

“Loki ja lycanroc ei kuulemma oo tulleet takasin”, Luna sanoi otsa rutussa. “Pitäiskö lähtee etsimää?”

Vega tähyili vähitellen syttyviä tähtiä. “Cosmic vaikuttaa huolehtivan Lokista kunnolla. Eivätköhän he tule pian takaisin”, lintu lennähti yksinkertaisen ovettoman muihin rakennuksiin sopivan majan luokse, jonne muutama metsän pokemon oli jo käpertynyt nukkumaan. Se kuopsutti olkiin pesän itselleen ja Lunalle, asettui maate.

Luna tuijotti hetken melkein-puolikuuta, huokaisi ja asettui Vegan viereen. “En ees ilmoittanu Zerul mitään ennen lähtöä. Hää o varmast huolissaan”, clefairy sanoi apeana, liki syyllisenä.

“Yritetään hakea loput mahdolisimman äkkiä aamusta Jubilifesta ja mennään takaisin, ennen kuin hänelle tulee ikävä”, Vega sanoi lempeästi. “ ... Pitää tosin kysyä Cozmiselta ja Celestialta, jatketaanko matkaa täältä vai palataanko mekin Asteralesiin.”

“Jäisitte meil hetkeksi asumaan. Lääniä ainaki on”, Luna naurahti matalasti ja hymyili Vegalle. Lintu yritti pitää hymyä yllä parhaansa mukaan, mutta tällä oli jotenkin vaikea olo. Tähän mennessä mikään ei oikein sujunut suunnitelmien mukaan, joten ties mitä tapahtuisi, jos nämä päätyisivät elämään rauhallisesti hetkeksikin aikaa. Staravia oli näkevinään sivusilmällä valojuovan kiitävän taivaan halki muurien ja korventuneiden puiden yllä. Hetken katseltuaan muita tähdenlentoja ei kylläkään näkynyt, joten tämä pisti päänsä siipensä alle ja kävi nukkumaan.



Cosmic istui vaiti Lokin vierellä. Tammen varjossa oli pimeää muutenkin, mutta illan kylmyys ja kosteus hiipi hiljaa ytimiin saakka. Zorua istui lähempänä hautaa, muttei ihan metsän pokemonien jättämässä kukkaröykkiössä kiinni. Tammeen nojasi lättänä luonnonkivi, johon joku kovakyntinen pokemon oli kaivertanut Freyan nimen. Loki ei ollut liikahtanutkaan sitten tänne tulon, joten Mic alkoi valmistautua henkisesti valvomaan koko yön vahdissa tammen alla. Susi vilkaisi kuuta ja kääntyi salamana Lokin suuntaan, kun tämän hauras ääni kuului kuin pitkän matkan päästä.

“En ole vihainen siitä mitä kävi. Kaikki on hyvin, sillä muut ovat kunnossa. Kylän pokemonien pitää oppia tulemaan toimeen nyt ilman tietäjää”, Loki kuulosti kuin olisi yskäisyä vailla. “Sinä tiedät mitä on tuleman. Pidä Lokista huolta, ole niin kiltti. Anna muidenkin auttaa-”, Loki lopetti ja hengitti raskaasti. Kaksikko oli hiljaa hetken, kunnes kyyneleet kihosivat tämän silmiin. “Äiti...”

Mic hämmästyi, kuinka nopeasti oli pennun vierellä. Susi ei saanut suutaan auki, joten se istuutui, nosti toista etukoipeaan ja yritti näyttää mahdolisimman halivalmiilta. Yllätykseksi Loki kiisi syliin heti ja kiemurteli mahdollisimman lähelle. Cosmic laski käpälänsä varovasti ja silitti hiljaa zoruan selkää. Totta puhuen suden olo oli itselläänkin melkoisen toivoton, joten halaus lämmitti sitä itseäänkin.

“Loki”, se sanoi ja kettu nosti katseensa siihen vatsakarvojen seasta. “Sopiiko, et näytän oikean muotoni? En tiiä, onko kuinka terveellistä pysyä pokemonin muodossa päivätolkulla”, se hymyili apeasti. Pentu nyökkäsi kuitenkin varovasti, joten antoi pörhistyneiden niskavillojensa tasaantua, piikikkään harjaksensa vetäytyä, kuonon hävitä ja tassujen muuttua käsiksi. Hän huokaisi katsoessaan kämmeniään pitkästä aikaa ja hymyili Lokille miltei anteeksipyytävästi.

Zorua katsoi ihmistä hämmästyneenä. “ ... Sinä todellakin olit täällä silloin palon aikaan”, se sanoi lopulta muistellessaan tapahtumia. Kaksi ihmistä juoksi ympäriinsä ohjaten pokemoneja turvaan. Loki jäi ansaan emonsa auttaessa muita pokemoneja, kunnes liekeistä rynnisti shiny yö-lycanroc, nappasi pennun turvaan ja ryntäsi paikalta loppuja pokemoneja johtaen. Jossain vaiheessa Loki oli pyörtynyt, mutta kaikki oli jäänyt tämän mieleen. “Kiitos”, se sanoi lopulta.

Mic hämmentyi, sillä oli odottanut vihaisempaa palautetta. Hän tyytyi nyökkäämään liikutuksen muljahdettua sisällään.

Loki katsoi tassujaan ja näytti pohtivan jotain kaihertavaa. “Äiti sanoi jotain tulevasta. Mitä tapahtuu? Meinaako se, ettei minun tarvitse jäädä tietäjäksi?” se kysyi lopulta.

“... Tavallaan joo”, Mic sanoi. Hän oli kiitollinen, että sai pitää kommunikointikykynsä pokemonien kanssa ihmisenäkin. “Ja mitä tulevaisuuteen tulee, nii se selviää hyvin pian.”

“Oho!” Loki huudahti ja juoksi tammen alta pois tähtitaivaan alle. “Tähdenlentoja!” kuului Micin selän takaa ilahtuneella äänellä.

Cosmic nielaisi ja puri hammasta. Hänen ei tarvinnut edes kääntyä katsomaan. “Nyt se alkaa.”



Maria kuunteli ympärillä nukkuvien pokemonien hentoa tuhinaa ja kuorsausta. Se makasi ryhdikkäänä makuulla ja kumartui asettelemaan eggiä lämpimämmin häntiensä suojaan. Muna nökötti hiljaa ja liikkumattomana, mutta hohkaen emonsa lämpöä. Shiny katsoi sitä jo nyt kiintyneenä, muttei osannut sanoa mitä tuleman piti.

Kettu oli huomaamattaan alkanut hyräillä laulua kaukaa lapsuudestaan. Se nosti yhden hännistä eggin päältä kuin varmistaen sen olemassaolon. Sitten se veti kaikki yhdeksän häntäänsä vierelleen ja painoi munan kylkeensä kiinni, peittäen kummankin hännillään.

“Kauan sitten omistajani lauloi tätä veljelleen ja pojalleen. Ensimmäistä kertaa kuulin sen Regaliassa, kotikaupungissani. Laulu on tunnettu ympäri Hohkaa. Ei tiedetä, kuinka vanha se on”, Maria selitti hipihiljaa eggille, vaikkei ollut varma kuuliko se vielä mitään. Jokin sen sisuksissa sai sen hymisemään pehmeitä sointuja poikaselleen, jonka kasvoja ei edes ollut nähnyt. Maria aloitti laulun hennolla äänellä:

There is this ancient tale

Old as the ground beneath

Some say there will be a day

The day when stars will fall

Thunder roars, earth ablaze

The end is near, far yet close

Oh but don’t cry-


Maria nielaisi palan kurkussaan, hengähti ja jatkoi varmemmin:

But don’t cry my little one

Hope isn’t really that lost

As long as we are together

Find the power from within

That even Moon can’t change

And believe in that day

When the one with starry eyes

Comes and saves us all

All, complete but not alone

All but not alone.



----------------

Semmonenh~ Kuvitukset tuli osittain kiireellä, kun tänne on tulossa ihmisiä kylään, niin ei viitsi nyhjätä hiki hatussa koneella hirveesti.


Miulla tuli ongelmia siinä kohtaa, kun pokemonien kylää vilautettiin ensimmäistä kertaa. Meinasin muistaakseni ensin, että poket kipittäisivät Jubilifeen heti, kun kyläläiset hylkäsivät näiden avun. Tässäkin menin vähän mistä aita on matalin, joten en tiedä, hyväksytäänkö tätä edes Tulisielu-tehtävän päätökseksi. Marian ja muiden asteraleslaisten tarina tulee kuitenkin setvittyä vähän myöhemmin, mutten osannut suuremmin kirjoittaa metsän auttamisesta. Sanokaa vain jos ei kelpaa, niin voin yrittää keksiä vielä jotain~


Ainiin kymmenes tarina. 👀 Oon vähän eksyksissä täst uudest editorista, mut jos ens kerralla ois hallinnassa jo paremmin. Ens kertaan siis~

2 kommenttia:

  1. Tehtävä suoritettu onnistuneesti! :3 Voit lisätä tehtäväpalkinnot profiiliisi.~

    Tulee vaa mielee ku lukee näistä erilaisista hahmoista tumpun chaotic evil ja muut kaaos kuvaukset. :'D
    Oli kyllä viihdyttävää lukea. :3 Kiva kun julkaisit tarinaa!

    Vitsi kun pitkin tarinaa vaa hihittelin itsekseni. xD Kiitos Coz. ♥ Tosi nätti ja tunnelmallinen kuva Cozmisesta sateessa. :3

    Tämä tarina oli kuvitettu tosi nätisti! :3 Yksi lemppareista piirrustuksista on missä Ama katselee puista kylää. ^^

    Tästä tarinasta palkinnot:
    - 50 kk
    - 2 tasoa kaikille tiimin pokeille
    - tehtävän palkinnot

    Jatkoa odotellessa! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näist hahmoist vois tehä alignment-kartan jossain vaiheessa. Tuntuu kyl, et suurin osa ois kaoottisen puolella. :D

      Kiitoksia~ Sateessa tanssahtelevaine on Travaler ja osoittautu hankalaks piirtää. TuT Ois ehkä voinu revitellä lisääkin kuvakulman kanssa, mun mietin kalansilmämäist efektiä, mut se ei oikein onnistunukkaan. ^^"
      Jubilifen puiden piirtäminen osoittautu aika mukavaksi oikeestaan. Enemmänki ongelmia toi mihin rakennukset sijoittaa, mut piirtää vaa niin paljon puita, et ne on piilossa eikä tarvi piirtää eiku- :D

      Mut kiitoksia vielä, ens kertaan~ o/ ... Jos sais vielä aikaseksi luettuu tän uudestaan ja tiivistelmän teon, mut leikitää ettei sil oo kiire. >3>

      Poista