Gardenian tarinat #11. Vegan kynnet

 Ensimmäinen | Edellinen | Seuraava

Viime tarinasta on jo vuosi, hups. T^T Toivottavasti kiireet helpottavat joskus...

Liityin Gardeniaan 28.07.2017, eli tänään vietetään neljättä vuosipäivää. Tuntuu että tästä olisi pidempikin aika, mutta alku se tämäkin. Sopivasti juonikin pääsee nyt kunnolla käyntiin. B)

-----------------------------

Ja niin tuli päivä, jona tähdet putosivat.

Yöllisistä tömähdyksistä huolimatta pokemonien kylässä nukuttiin varsin sikeästi. Aamulla aukiolla kuitenkin kuhisi, kun Vega ja Luna kömpivät vierailijoiden majasta ulos.

“No aivan varmasti näin!”

“En muuta väittänykkää, mut Jubilifes siis? Tuskin se mitään ihmeempää sit on, huolehtikoon ihmiset jos meinaavat.”

“Mun veli on siellä, pakko lentää katsomaan-”

“Mitä o tekeil?” Luna kysyi viimeisenä hätäilleeltä pidgeyltä.

Se räpisteli hetken yrittäen löytää sanoja. “Eilen yksi tähdenlento tippui Jubilifen lähettyville! Kuulemma muitakin on pudonnut ympäri aluetta”, se sirkutti lopulta.

Lunan korvat nykäisivät. “Entä asteralesiin?”

“E-en ole varma. En ainakaan kuullut semmoisesta. Eikä sieltä tule savua.”

Vega nousi heti siivilleen ja puikkelehti puiden ylle. Totta tosiaan Jubilifen kukkuloilta kohosi höyryä tai savua. Oli vaikea sanoa, sillä se oli sankkaa kuin savu, muttei kipristellyt sieraimia ja oli väriltään suhteellisen vaaleaa. Kaukana vuorilta nousi samanlainen noro kohti taivasta. Silmiä siristellen näkyi seuraavat, joten linnun näkökyvyn tuntien ne olivat turvallisen välimatkan päässä. Se laskeutui ja kertoi näkemästään Lunalle.

“Mikä helpotus”, clefairy huokaisi. “Mut mitäs ny, voidaanks lähtee liikenteesee?” se mörisi.

“Olen valmis”, paikalle hiipinyt Maria-ninetales sanoi musta turkki kiiltäen. Sen etujalkojen välistä nousi kangas selkään, jonka sisus pullotti lupaavasti. Eilen syntynyt muna oli sen sisällä.

“Varmasti?” Vega kysyi varovasti. Ketun jyrkkyyttä oli välillä vaikea lukea, mutta nyt se nyökkäsi hymyillen, selvästi voimissaan. Ehkä jopa voimiensa huipulla.

Paikalle tepasteli myös Loki, joka oli onneksi sulautunut kylän pokemonien joukkoon. “Huomenta. Cosmic odotaa polulla. Tehän olitte menossa Jubilifeen päin?”

Kolmikko nyökkäsi.

“Tulemme mukaan. Micillä on kuulemma jotain asiaa sinne suunnalle.”

Ihmismuotoisen Cosmicin näkeminen oli joksenkin outoa, sillä tämä oli tullut tutuksi lycanrocina. Tämä heilautti kättään rennosti tervehtiäkseen ja kääntyi heti Jubilifea kohti, kun porukka oltiin saatu kasaan. Loki kiihdytti hänen vierelleen höpisemään jotain kyläläisistä. Zorua ei aikonut takaisin paikkaan, jossa tunsi olevansa ansassa, vaikka olikin ilmoittanut useaan otteeseen, ettei tämä halunnut äitinsä seuraajaksi ja kylän tietäjäksi. Toki kylässä oli useampi mukava pokemon, mutta nämä saisivat tottua elämään ilman tulevaisuuden varoituksia.

Lunan oli kipitettävä melko terhakkaasti, kerran mieli pysyä ystävänsä vierellä. Ninetalesin pitkät koivet kuljettivat kettua tasaisesti, mutta hyvää vauhtia. Vega ihaili ylvästä käyntiä siivillään vielä hetken ajan, ennen kuin ilmoitti lentävänsä edeltä puiden ja valon kaupunkiin.

Cozminen oli nukkunut yönsä varsin levottomasti. Nyt ei voinut syyttää kuuta, sillä se oli puolessa eikä täysi. Varmaan tästä syystä hän ei älynnyt tuijottavansa netittömyyden tyruntia majatalon tietokoneella. Herättyään hän räpytteli silmiään, nollasi wifimötikän omin lupineen ja odotti yhdistystä, mitä ei tapahtunutkaan.

“Ai ei tässäkään? Joku isompi härö varmaan”, paikalle lipunut Zorion ihmetteli ja tökki kännykkäänsä.

“Sähkölaatikot ovat kaiken pahan alku ja juuri”, Amazonite murisi mulkoillessaan tietokonetta.

“Nii onkii”, vastasi Coz ja rummutti risti-istuntaan vedettyjä kinttujaan.

Zorionin kännykkä ei halunnut yhdistää omaan nettiinsäkään. Otsa rutussa mies etsi serkkunsa puhelinnumeron ja nosti luurin korvalleen, heittääksen sen vauhdilla lähimmälle pehmeälle esineelle eli sohvalle. Puhelin pomppasi selkänojalta näyttö alassuin.

Cozminen tuijotti Zorionia selkä kaarella. Zori kääntyi hitaasti häntä kohti, hieroen korvaansa.

“Ihan kuin joku ois kirkunu”, Zorion mutisi ja lähestyi arasti puhelintaan, joka lojui vaarattoman näköisenä sohvalla. Nyt sen näyttö oli musta ja koko laitos pysyi itsepäisesti sammuksissa, vaikka mitä teki. “Virtaa pitäis olla, mut...”

Cozmisen niskavillat nousivat pystyyn. Pikainen vilkaisu paljasti, että Amazonite oli myös levoton eri tavalla kuin yleensä. Nyt myös Jade sekä Celestia lipuivat majatalon tupaan, Jadella otsa huolestuneella kurtulla.

Cel kilisi heikosti. “Minulla on paha olo”, se sanoi ja laskeutui Cozmisen syliin. Tähtisumupokemon tärisi.

Cozin suu meni epävarmaksi viivaksi, mutta yritti hymyillä haluaisivatko muut aamupalalle. “Muiden saapumisessa varmast menee hetki vielä. Suunnitellaan sit porukalla mitä tehään.” Katse suuntatui Zorioniin. “Asteralesiin varmaan on menossa osa. Myö ei olla viel-”

Ulkoa kuului jyrinää ja ikkunat helisivät. Kynnyksinä toimivat puunjuuret tuntuivat vääntyilevän, mutta se taisi olla vain harhaa.

Cel vikisi, kun ilmaa halkoi sireenin ääni. Yläkerrasta kuului töminää ja samassa majatalon pitäjä, Asta rynnisti rappuset alas olkihatustaan kiinni pitäen. “Evakuointikäsky!” hän ilmoitti silmät pyöreänä. “Tässähän on koko porukka?” Porukka nyökkäili. “Lähdetään aukion tapaamispaikalle. Pitäkää pikkuisia silmällä”, Asta viittasi shroomisheihin ja Ama oli vaihteeksi loikkaamassa loukkaajan nilkkaa kaluamaan, mutta ei ehtinyt tehdä mitään, kun joukko lipui jo pääovesta pihalle. Zorion nappasi sienet kainaloon ja protestitkin loppuivat lyhyeen, kun Amazonite näki vellovan ihmismassan aukiolla kylän notkelmassa.

Aurinko paistoi lämpimästi oksia ja lehtiä väistellen, mikä oli varsin hyvä, sillä suuri osa Jubilifen väestä oli löytänyt aukiolle pyjamissaan.

Cozminen tähyili oksia, mutta näki vain hätääntyneitä lintupokemoneja. Ei kuitenkaan sitä etsimäänsä.

“Hei Mic?”

“Hm?” sinitukkainen käänsi katseensa Lokia kohden.

“Eihän sinulla ollut aikaisemmin tuollaisia korvia?” zorua kipitti kauemmas nähdäkseen hiuksiin ilmestyneet pystykorvat.

“Just joo, näytän joltain animehahmolt”, Mic totesi väsyneesti hipaistuaan uusia korviaan, jotka menivät turhautumisesta luimuun. “Olin pokemonin hahmossa sittenkin liian pitkään.”

“Sopii siulle”, Luna mörisi avuliaasti.

Cosmic ei ehtinyt vastata mitään, kun Jubilifen kukkuloilta nousi tomupilvi jyrinän säestämänä. “Ei vielä!” hän karjahti ja kiihdytti juoksuun kylää kohti. Mic yritti muuttua kaikin voimin tuloksetta, joten hän joutui tyytymään yhden jalkaparin vauhtiin.

Marian kantamus hidasti ketun vauhdin Micin edellä juoksuun. Loki ja Luna juoksivat perästä, vaikka clefairy jäikin vähän kerrassaan jälkeen.

Vega oli kuitenkin saanut hyvän etumatkan siipiensä ansiosta. Lintu kaartoi puiden suojaamaan kylään ja kiisi oksien alapuolella, väistellen muita lentäviä pokemoneja. Kylän aukiolle kerääntyneestä väkijoukosta löytyi onneksi pian tuttu sininen tukkapehko. Kovin lähelle lintu ei ehtinyt, kun sinitukkainen huiskutti toisella kädellään linnulle. Toinen painoi Celestiaa syliin.

“Kaikki kunnossa?” Vega ehti avata nokkansa ensin ja jäi siivilleen joukon yläpuolelle. Coz ja Zori kera pokemonien pääsivät pujottelemaan joukon läpi aukion reunalle.

“On joo”, Coz nosti Celestiaa paremmin syliinsä, “mut netti eikä koneet tunnu pelaavan ja Celille tuli outo olo.”

“Onko Maria ja Luna missä?” Zorion laski kysyessään shroomishit maahan ja nämä puikkelehtivat sivummalle juurien päälle tähystämään.

“Tulossa kohta”, Vega vastasi ja hämmästyi, kun Zorion nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. “Loki ja Cosmic ovat porukassa myös”, lintu lisäsi varovasti jälkimmäisen nimen.

Cozminen nyökkäsi taas suu viivana, kun kallioilta kuului tuoretta rahinaa. Kuin jokin nousisi maasta ylös.

“Käyn katsomassa”, Vega totesi.

“Oo varovaine!” Cozminen huudahti, ennen kuin lintu nousi ja kiisi puiden yläpuolelle. Kylästä sivumpana vuorille päin nousi kiipeilyseinämät, joiden huipun tasanteella pöllysi tomu.

Ja sitten tomusta nousi joku lentävä otus. Lähempää katsottuna se näytti dronelta. Aurinko välähti sen silmästä, kun se kääntyi Vegaa kohti. Se ampui pienesti suhahtavan säteen, jonka lintu ehti juuri ja juuri väistää pudottautumalla alas. Se nousi hitaasti korkeammalle ja otti etäisyyttä vain huomatakseen, että drone oli kääntänyt katseensa kylää päin. Se keräsi energiaa silmänsä eteen ja-

Lintuparvi töytäisi dronen ilmassa kumoon. Kone pääsi pian tasapainoon ja etsiessään hyökkääjää lauma zubateja iski supersonicilla, mutta ääni vain kimposi metallisesta kuoresta. Linnut jatkoivat höykytystään, kunnes Vega sai katkottua sen siivet steel wingillä. Villipokemonit sirkkuttivat iloiten, kun drone putosi puun oksien läpi maahan ja kylän pokemonit saisivat romuttaa sen.

Mitään ei oltu suunniteltu, yhtäkään sanaa ei vaihdettu, mutta pokemonit tiesivät mitä tehdä. Tai enemmänkin tunsivat, sillä drone ei ollut selvästikään lähiseutujen teknologiaa ja laserin ampuminen nyt muutenkaan ei ole järin ystävällistä.

Lentävien ilo ei pitkään kestänyt, sillä tomusta nousi nyt droneparvi. Ja yksi isompi, joka oli lukinnut silmänsä Vegaan.

Maria käytti kirsuaan ja johdatti Cosmicin Zorionin ja Cozmisen joukkueen luokse. Coz olisi mielellään kaivautunut puiden juurien sisään piiloon, mutta pehmoiset pystykorvat pehmensivät Cosmicin vaikutelmaa.

Zorion vertaili Cosmicia ja Cozmista katseellaan vain tullakseen lopputulokseen, että kovasti samalta näyttivät. Toisella vain oli kissankorvat.

“Tuota, mun nimi on Zorion ja täs-”

“Cozminen, tiedän”, kissankorvainen keskeytti ja siirsi osoittavan sormensa itseensä. “Ja Cosmic, mut sano vaan Mic”.

Zorion irvisti sisäisesti. Nimien samanlaisuudesta tulisi vielä yksi sotku.

“Vega taitaa tarvita apua. Jääkää työ tänne, Loki ja Luna ovat tulossa kohta”, Mic sanoi ja kiisi väkijoukon laitoja myöten kiipeilyseiniä päin.

Maria laski kantoliinansa munineen ja ryhtyi pesemään kuoren pinnalta olematonta tomua pois.

“....... Oho, se tulikin jo”, Coz sai viimein sanottua.

Zorion yritti sulatella kettupokemoninsa outoa käytöstä aikaisemmin ja yllättäen ilmestynyttä munaa. Mies vilkaisi otsa rutussa vierellään kykkivää Cozmista, joka tuntui tietävän tapauksesta oudon paljon.

“Miks et kertonut mitään?” mies kysyi varovasti. Maria laski katsettaan aavistuksen, mutta huomattavasti kuitenkin. “Ei hätää, ei tarvi kertoa jos ei siltä tunnu”, Zorion kyykistyi ninetalesin vierelle. Saatuaan Marialta luvan hän silitti kuoren pintaa varovasti ja kettu kiertyi häntineen kouluttajansa ympärille kuin sulkeakseen heidät muulta maailmalta. Nämä juttelivat hiljaa, kun vihdoin se onnistui kunnolla.

Cozminen istahti shroomishien vierelle puun juurelle. Celestia nukkui levottomasti hänen sylissään.

Ama säpsähti joka kerralla, kun joku pienemmistä droneista putosi tai takertui jättimäisiin oksiin kiinni. Jade päivitti Lunan ja Lokin ajantasalle, kun nämä saapuivat paikalle kovaan ääneen tuhisten. Loki olisi halunnut lähteä auttamaan Miciä, mutta jäi osallistumaan pudonneiden dronejen pieksentään. Luna paikkaili rytäköissä loukkaantuneita omaan vauhtiinsa.

Cosmic kiipesi paljain kynsin kalliota ylös, jonka huipulla seuraava taistelu odotti.

Suurin droneista liikkui muita hitaammin ja raskaammin, mutta lentopokemonien hyökkäykset eivät horjuttaneet sitä mihinkään suuntaan. Vegan tehtävänä oli pitää sen huomio itsessään sillä aikaa, kun muut pudottivat pienempiä tai etsivät isosta heikkoa kohtaa. Staravian voimat alkoivat vähitellen ehtyä, sillä dronen ampumat säteet latautuivat muita tehokkaammin ja aika kului jatkuvaan väistelyyn.

Nyt kylän pokemonit jopa kommunikoivat, mutta Vega ei pysynyt selostuksessa kärryillä, sillä paikallinen murre oli niin paksua. Parvi pidgeyta erottautui muiden lentävien massasta ja nousi suuren dronen yläpuolelle varjostamaan sitä.

Vega sai hetken hengähdystauon, kun drone vaihtoi aurinkovoimasta varavirtaan. Iloa siitä ei irronnut, koska varavirta tarkoitti muiden dronen aseiden toimintaa. Varjoa tehneet pidgeyt olivat ohjusten tulilinjalla, jotka latautuivat-

Voimakas tuulenpuuska nappasi koko parven mukaansa. Ohjukset sinkoutuivat taivaalle räjähtäen siellä toisiinsa osuessaan.

Linnut laskeutuivat lepäämään puiden latvoihin turvallisesti, kun taikaa täynnä ollut tuuli vaimeni olemattomiin.

Mic tunnisti Travelerin läsnäolon jossain päin puiden latvoissa. Kuiskattuaan kiitoksensa tuuleen hän jatkoi ainaista kipuamistaan.

Vega hengitti syvään rentouttaen lihaksiaan. Agility. Väistettyään parven ohjuksia se nosti lentokorkeuttaan, kiepsahti ilmassa ja iski droneen sivulta käsin sen siipien väliin. Drone työntyi ilmassa, mutta pysyi tasapainossa ja Vegalla oli jo kiire väistämään koneen potkureita.

“Vega!”

Lintu huomasi kalliota kapuavan Cosmicin ja liisi tämän luokse. Kylän pokemonit ottivat asiakseen harhauttaa dronea.

“Se vaihtaa kohta varavirrasta takaisin aurinkoenergiaan. Paneeleja peittävä kansi vetäytyy silloin pois niiden päältä ja sitten se on haavoittuvaisin”, Mic huusi tuuleen Vegan tavoittaen. “Se tarvitsee tarpeeksi kovan iskun, että sen kuori hajoaa.” Sinitukkainen irvisti kivusta noustessaan vielä yhden kallionmutkan ylös. Hänen kätensä olivat hurjassa kunnossa. Tasanteelle oli vielä matkaa eikä Vega edes ajatellut, kuinka korkealla lensi. Mic oli kiivennyt puiden latvojen tasalle ilman mitään välineitä.

“Menee hetki vielä, mutta saan sen hoideltua. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tappelen sitä vastaan”, Mic selitti puhinan lomasta. “Pidä ittes ja muut hengissä, ok?”

Vega vilkaisi dronejen ympärillä lentäviä pieniä pokemoneja. Ne tekivät suunniteltuja syöksyjä sinne tänne harhauttaen konetta ja pienempiä droneja, joita tuntui syntyvän tyhjästä.

“Ei. Minä hoitelen sen!”

Mic ei ehtinyt sanoa mitään, kun staravia oli käynyt hurjaan nousuun. Ylle tasanteen, ylle kylän näköalatornin, ylle sirkuttavien kylän pokemonien. Noustessaan kohti aurinkoa se tunsi tähden lämmön pureutuvan sulkiinsa. Se hengitti syvään. Hetken ajaksi Vega antoi itsensä haltioitua ympäröivästä lämmöstä keräten voimia vielä viimeiseen iskuun. Avatessaan silmänsä se huomasi olevansa korkeimmalla kuin koskaan aikaisemmin elämässään. Samalla se tunsi olevansa voimiensa huipulla aivan eri tavalla kuin koskaan ennen. Sen silmien alla levittäytyi loputtomiin jatkuva maailma, jota kohtaan lintu tunsi syvää rakkautta, jollaista ei aiemmin tuntenutkaan. Tätä Vega halusi puolustaa henkensä kaupalla.

Se hymyili ja naulitsi katseensa kaukana allaan leijuvaan droneen.

Se veti siivet suppuun ja putosi.

Dronen kuori murtui iskun voimasta, kun petolinnun kynnet pureutuivat sen metallin läpi. Ne pureutuivat niin syvälle, että lintu pystyi vaivatta ravistelemaan konetta ilmassa siipiensä luodessa pyörteitä ympärilleen. Se repi dronen johdot maailman nähtäville ja tarkoilla liikkeillä irroitti ne virtalähteestä, jolloin kone sammui hiljaisesti huristen. Lintu kantoi dronen raadon kallioiden juurelle, jolla sen tutkiminen onnistuisi helpoiten.

Lopulta staraptor nousi takaisin tasanteelle, jolla hengitystään tasaava Mic odotti lentopokemonien kanssa, joiden piti laskeutua siipien luomien pyörteiden takia. Ne sirkuttivat innoissaan, kun muutkin dronet katosivat isoimman pudotessa.

“Et voinut sitten odottaa”, Mic tuhisi hymyillen. “Saat luvan viedä miut alas, jos sopii.”

Staraptorilla oli pieniä vaikeuksia löytää sopiva reitti kylän keskustaan uuden kokonsa takia, joten se liisi parhaansa mukaan autiolle tielle hieman sivummalle. Mic pudottautui linnun kynsistä ennen laskeutumista, luultavasti koetellakseen jousitustaan. Tuttuja naamoja oli sattumalta lähellä.

“Vega!!!” Coz kapsahti staraptorin kaulaan ennen kuin tämä ehti tehdä mitään. Sinitukkainen liistrasi kyynelistä naamaansa petolinnun rintasulkiin. “En taaskaan nähny, ku sie kehityit!” Coz marisi pettyneenä huonoon ajoitukseensa jälleen kerran.

“Anteeksi”, Vega pahoitteli hymyillen lintumaisesti uuden otsatöyhtönsä takaa. “Nyt en ainakaan mahdu istumaan olkapäälläsi.”

Coz niisti nenänsä johonkin riepuun (luultavasti paitaansa), rutisti käsivartensa linnun ympärille ja yritti oikaista jalkojaan. Ontoista luista huolimatta staraptor ei noussut maasta haban voimilla, vaan se avusti nostoa avuliaasti hyppäämällä. Hetken läähätettyään Coz ilmoitti, että pohtisi sopivaa matkustusmuotoa molemmille. Pienemmät pokemonit mahtuivat linnun kyytiin helposti ja ne eivät haittaisi lentoakaan, mutta ihmiset olivat hankalampi juttu. Vegan rahtialusmarttyyroinnit menivät kuuroille korville, kun Coz uppoutui ajatuksiinsa.

Cel tuli myös kilistelemään, sillä tämän olo oli mystisesti kohentunut heti, kun dronet saatiin päiviltä. Ama ja muu porukka kipittivät vanavedessä onnittelemaan Vegaa viimeisestä kehittymisestä. Joukko siirtyi juhlistamaan tapahtumaa majatalon marjapirtelöiden ääreen.

Mic oli hiipinyt vaivihkaa pois, kun oli ehtinyt kiittämään Vegaa kyydistä. Hän ei halunnut jäädä tuomaan Cozmiselle huonoja muistoja, jotka joutuisi selittämään jossain vaiheessa, muttei juuri nyt.

Hän löysi etsimänsä dronen raadon luota. Etsityllä oli pitkät siniset hiukset.

“Mielenkiintoinen vehje, eikö?” Mic ilmoitti tulostaan avaamalla keskustelun. Toinen oli varsin kykenevä aistimaan kaksi muuta oloistaan, mutta toisaalta tuo yllätettiin nenä kiinni koneessa. Puolustuksekseen Traveler olisi sanonut, että hän vain uppoutui tutkimaan konetta niin kovasti paljon, ettei tuo ollut ollenkaan perillä ympäristöstään. Micin olisi ollut helppo hyökätä varoittamatta kimppuun ja sulautua tämän kanssa, mutta se suunnitelma oli hylätty ennen kuin pääsi kunnolla alkuunkaan.

“Pitää kiittää tirppaa, että hoiti tämän niin siististi. Toisin kuin.” Traveler pisti päänsä takaisin johtojen sekaan mulkaistuaan Miciä.

Cosmic tuhahti huvittuneesti. “Löysitkö mitään uutta?”

“Määrittele uusi, sinähän muka tiedät kaikesta kaiken”, Traveler murahti. Hetken tongittuaan hiljaa hänen silmänsä kuitenkin pyöristyivät ja käsi kurottui koneen sisuksiin nostaen sinne kiinnitetyn pienen esineen.

Puiden varjoissa esine hohti kuin pieni tähti. Miltei yhtä kaukaa se oli tullutkin.